Taistelijoita ja pistetykkejä – tässä on Liigan puolivälierien tähdistökenttä!
Kuva: Juha Tamminen
Liigan puolivälierät saatiin eilen päätökseen. Välieriin jatkavat HIFK, Tappara, Lukko ja TPS. Kesälomalle pudotuspeleistä lähtivät Pelicans, KalPa, Kärpät sekä Ilves.
SuomiKiekon toimitus on äänestänyt puolivälierien tähdistökentän. Valintoja olivat tekemässä Miska Miettinen, Eetu Pennanen ja Toni Tuomala.
Micke-Max Åsten, HIFK:
”Pelaa elämänsä kevättä. Ärsyttää vastustajaa suunsoittonsa lisäksi nyt myös tehoillaan. Ei jätä yhtään tilannetta kesken. Kulttipelaajasta voidaan kertoa vielä tämän kevään suurin tarina.” – Pennanen
Hannes Björninen, Pelicans:
”Pelicansin kapteeni oli joukkueessaan ylivoimainen johtaja, taistelija ja kiekollinen vastuunkantaja. Björninen on antanut kevään aikana sellaiset näytöt, että olisi ihme, jos hän ei ole Leijonien MM-joukkueessa” -Tuomala
”Pakotti omakätisesti TPS:n vitospeliin. Teki maaleja, pelasi yli- ja alivoimat. Kaapi hurjan määrän aloituksia. Kaikesta tekemisestä paistoi, että halusi tehdä viimeisen palveluksen Pelicansille ja voittaa Lahdessa.” – Pennanen
Jukka Peltola, Tappara:
”Jos lumeet sulaa pois keväällä, niin päinvastainen efekti käy Peltolan pelaamisessa keväisin. Valtavia maaleja, jotka ovat vain lisä johtaja- ja haalariosaston miehelle.” – Miettinen
Eemil Viro, TPS:
”Viro iski puolivälieräsarjassa vain kaksi maalia, mutta kumpikin olivat erittäin kriittisiä TPS:n kannalta. Jalka ja kiekko liikkuvat upeasti. Ikää on vasta vähän ja potentiaali on jatkoa ajatellen huima.” – Tuomala
”TPS:n nuorisokoulun kenties isoin kehittyjä. Raimo Helmisen koulussa ihmeellisiä steppejä ottanut perusluuta, joka pystyy ratkomaan pelejä. Luistelu mennyt eteenpäin valtavasti esimerkiksi nuorten maajoukkuepeleistä.” – Miettinen
Robin Press, Lukko:
”Runkosarjan paras pelaaja ei pettänyt myöskään pudotuspelien ensimmäisessä sarjassa. Johtaa suvereenisti Lukon alakertaa. Ilves oli ruotsalaispuolustajalle vain suupala. Pressiä mitataan tosissaan vasta myöhemmin keväällä.” – Pennanen
Christian Heljanko, Tappara:
”Tappara-vahdin otteet olivat omiaan korostamaan KalPan maalinteko-ongelmia. Käänteentekevä pelaaja äärimmäisen tasaisessa sarjassa, jossa pelattiin vain maalin pelejä. Yksi nollapeli.” – Pennanen
”Heljankoa pidettiin pudotuspelien yhtenä epäluotettavimmista maaleista ennen puolivälierien alkua. Hän oli kuitenkin Tapparan kirkkain tähti ottelusarjassa KalPaa vastaan ja otti käänteentekeviä torjuntoja ottelusta toiseen.” – Tuomala
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nyt pamahti iso NHL-diili – puolustajalle 54 miljoonaa dollaria
- Huippumaalivahti ja NHL-seura oudossa tilanteessa – iso kuilu raha-asioissa
- Petteri Rimpiseltä itsevarma arvio ensi kaudesta IL:lle – ”Ehdottomasti”
- Tampere Cup 2026: Ottelut, tulokset, liput
- Pitsiturnaus 2026 - Rauma: Ottelut, tulokset, tv, liput
- Tässä syy Mikko Rantasen kohusiirrolle? Tämä tapaus harjoituksissa oli liikaa Carolinalle
- Jukka Jalonen muistelee käännekohtaansa Leijonissa – ”Hommat olisi varmaan loppuneet siihen”
- Chicago Blackhawks NHL-legendan perässä – Connor Bedard ylistää: ”Edelleen mahtava pelaaja”
- Lukon ruotsalaisveljekset löysivät uuden seuran – ura jatkuu yllättävässä osoitteessa
- Mikko Rantasen siirto Carolinaan sekoitti koko joukkueen – kapteenilta paljastus kulisseista
- SK: NHL-supertähti haluaa pelata tässä Liiga-joukkueessa – yhdellä ehdolla
- Nappaako Jarmo Kekäläinen jättivonkaleen NHL-markkinoilta? ”95-prosenttisen varmaa”
- Florida Panthers: luottomies pidätetty – seura reagoi välittömästi
- Tässä syy Mikko Rantasen kohusiirrolle? Tämä tapaus harjoituksissa oli liikaa Carolinalle
- Se oli siinä – NHL-vahti lopettaa: ”Moni ei nähnyt henkilökohtaista taisteluani”
- Patrik Laineen ympärillä käy jälleen kuhina – uusi NHL-seura nousi esiin
- Suomi mukaan uuteen 3vs3-turnaukseen – tässä joukkue!
- Urheilucast: Jonne Tammelasta uusi käänne – toinen Liiga-seura houkuttelee tuntuvalla tarjouksella
- SHL-seura kasaa hurjaa tähtisikermää – 3500 ottelun edestä NHL-kokemusta
- Tappara sai jättivahvistuksen – NHL:n ykköskierroksen varaus palaa Liigaan