Lähde: Tsekin juniorimaajoukkueita kipparoinut puolustaja tulossa Suomeen ensi kaudeksi

Tsekkiläinen uutissivusto Idnes.cz kertoo sivuillaan, että Libor Zabranskyn osoite on ensi kaudella Suomessa. Seura ei ole vielä tiedossa.
Zabransky on 20-vuotias puolustaja, joka on edustanut kahdeksaa seuraa viimeisen viiden vuoden aikana. Täksi kaudeksi tsekkiläisen kasvattajaseura HC Kometa Brno lainasi hänet toiseen Tsekin pääsarjajoukkueeseen, HC Karlovy Varyyn, jossa hänen tehonsa olivat 7+7 51 ottelussa.
185-senttinen brnolainen pelasi kolme edelliskautta Pohjois-Amerikassa viidessä eri WHL- ja USHL-joukkueessa, mutta häntä ei ole varattu NHL:ään. Reissumiehen luonteesta huolimatta hän on kotimaansa kiekkopiireissä arvostettu johtajana, sillä hän toimi Tsekin maajoukkueen kapteenina sekä alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa vuonna 2018 että alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa viime vuonna.
Hänen samaa nimeä kantava isänsä pelasi urallaan 40 ottelua NHL:ssä kausilla 1996-98 St. Louis Bluesin paidassa. Suvussa on enemmänkin NHL-kokemusta, sillä Zabransky seniorin serkku on Dallas Starsissa ja Colorado Avalanchessa 2010-luvun alussa NHL-kiekkoa pelannut Tomas Vincour.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Kärpät romahti jälleen – Lauri Marjamäen potkut lähellä?
- Legendaarinen NHL-tappelija tekee paluun kaukaloihin 51-vuotiaana – ”Yhä huippukunnossa”
- Lukko teki kovan ratkaisun Tarmo Reunasen suhteen – IS: Nämä sanat syynä tähtipuolustajan ulosajoon!
- MTV Urheilu: Mikko Manner ei jahtaa Leijonien päävalmentajan pestiä – tässä valmennusuran tämänhetkinen tavoite
- Nyt oli pehmeät kädet! NHL-superlupaus taituroi häikäisevän osuman harjoitusottelussa
- Raimo Helmiselle upea ja harvinainen kunnianosoitus Ruotsissa!
- Jonne Virtanen kuvaili omiensa otteita C Morella: ”Synnytyksen jälkeistä seksiä”
- Lukko-tähti Tarmo Reunanen kiistää rasismin: ”Käyttämäni sanat eivät kuulu jääkiekkokaukaloon tai muuallekaan”
- Liigassa lauottiin rumia? Lukon tähtipuolustaja suihkuun rasistisesta käytöksestä
- Patrik Laineen pelipaikka selvillä? Megalupaus iskettiin heti suomalaisen vierelle
- Jättidiiliä hakeva Colorado Avalanche -tähti yhä ilman jatkosopimusta – heittää nyt suoran piikin seurajohdolle: ”En haluaisi, että…”
- Colorado on kasannut uuden ykkösketjun – Mikko Rantanen saa jännittävän pelikaverin
- The Athletic: Leijonahyökkääjä vapautettiin NHL:ssä – ei läpäissyt kuntotarkastusta
- Mestis-seura nappasi vahvistuksen HIFK:sta!
- Tähän ketjuun Kaapo Kakko asetettiin NHL:ssä!
- NHL-unelma tauolle! IL: Saku Mäenalanen löysi uuden seuran – palaa Eurooppaan
- Jymyhankinta: Kiekko-Espoo vahvistuu Liiga-pistelingolla!
- Auts! Anaheim tarjosi supertähdelleen loukkaavaa jatkosopimusta
- Onko tässä Liiga-kauden älyttömin jäähy? Jukka Rautakorpi hyppäsi melkein jäälle protestina
- Toinen NHL-valmentaja lataa: tämä oli potkut saaneen Mike Babcockin suurin virhe