Penkityskö? Liigassa kultakypärää kantanut maajoukkuemies ollut sivussa – “Pyrittiin siihen, että sitoutuneet kaverit tulevat kehiin”
Ässien Nicolai Meyer on viilettänyt joukkueen hyökkäyksessä viimeksi 27. helmikuuta, ja sen jälkeen pelaajalta on jäänyt väliin yllättäen kolme ottelua.
Tanskaa kaksissa miesten MM-kisoissa edustanutta pelaajaa ei ole merkitty Liigan tai Ässien sivuilla sairastuvalle, joten kyseessä on mitä luultavimmin katsomokomennus. Se, jos joku on yllättävää, sillä kultakypärääkin kantanut laituri on painanut tällä kaudella 40 pelissä tehot 12+21=33 (-12).
Sanoja on turha asetella kenenkään suuhun, mutta joukkueen luotsi Ari-Pekka Selinin kommenteistakin voisi päätellä sen, että MM-kisakävijä on ihan oikeasti komennettu katsomoon.
– Hän ei ollut muuta kuin kierrossa nyt. Pyrittiin siihen, että sitoutuneet kaverit tulevat kehiin ja katsotaan, mikä on viikonlopun tilanne, ”Atu” Selin sanoi viime viikolla HPK-pelin lehdistötilaisuudessa, kun Meyer oli pudonnut rosterista.
Eipä tainnut viikonloppu parantaa Meyerin osakkeita, kun ilmeinen penkitys jatkui.
Tällä hetkellä syvällä tarpova pata ei pelaa tiistaina, ja pelejään se jatkaa vasta viikonloppuna. Perjantaina vastassa on Lukko kotona ja lauantaina toisella puolella Suomea KooKoo.
Ässät on tällä hetkellä ensimmäisellä karsiutujan paikalla, ja 11:nneltä sijalta sillä on matkaa kymppipaikalle kaksi pinnaa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Synkkä tieto julki – Vegasille karu takaisku NHL-finaaleissa
- MTV:n paljastus: Leevi Teissalalla oli Liiga-diili valmiina – kariutui karulla tavalla!
- Kohuhyökkääjä palaamassa NHL:ään – Lähde: Tässä tuleva seura
- Liigan parhaat palkittiin – KooKoo juhli, Tappara kahmi tähdistöpaikkoja
- Stanley Cup -mestari iski siirtomarkkinoilla – nappasi suomalaispuolustajan
- Liigassa loistanut maajoukkuetähti: uusi seura
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Antero Mertarannalta yllättävä aluevaltaus – hyppää kehään Tallinnassa
- Doug Shedden: uusi päävalmentajapesti – suomalaislegenda mukaan valmennustiimiin
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Kärppien uusi pelaajahankinta lipsahti julki – somevideo ei jätä mitään arvailujen varaan
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta