TPS:n leijonapelaaja jätti Liigan – julkaisi sosiaalisessa mediassa jopa liikuttavan tekstin yllättävällä yksityiskohdalla
Kuva: Juha Tamminen
Liigajoukkue TPS tiedotti äskettäin maalivahti Rasmus Tirrosen siirtyneen sveitsiläisseura Vispin riveihin loppukauden mittaisella sopimuksella. Visp pelaa maan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla.
Tirronen aloitti kautensa TPS:n maalilla. Hän siirtyi kuitenkin lainapestillä Ässiin, kun vastuuta Turussa ei tullut. Patapaitojen maalilla Tirronen koki erikoisuuden, kun hän kohtasi muun muassa oman joukkueensa.
30-vuotias Tirronen on pelannut kolme edellistä kautta TPS:ssä. Hän on päässyt myös pelaamaan kahdesti Leijonat-paidassa.
Kun pelaajalla oli lähtö edessä Suomesta, kirjoitti maajoukkuemies Twitter-tililleen varsin jopa liikuttavan päivityksen.
– Kiitos Turku sekä HC TPS näistä vuosista, erityinen kiitos kaikille pelaajille, huoltajille, fyssareille ja koutseille! Matka jatkuu ja maisema vaihtuu.
– PS. Puolalanpuiston kupeesta tulee kämppä myyntiin kohtapuolin, ostakaa pois! Tirronen jatkoi lisäten twiittiin yllättävän yksityiskohdan.
Puolalanmäki sijaitsee Turun keskustassa. Kaupunki tuli Tirroselle tutuksi, kun hän pelasi siellä 2017-21.
Uuden ajan vahti avasi keskikastin Vispissä lauantaina upeasti nollapelillä. Joukkue löi sarjavitosen Sierre-Aniviersin 6-0.
LUE MYÖS:
”Harmi, kun pelit menivät katkolle siinä vaiheessa, kun oltiin saatu paketti kasaan” – Jukuritkin onnistui kellistämään Tapparan kirillä, näin joukkueessa reagoitiin
LUE MYÖS:
- Jukureista tuttu mies vaihtaa Liiga-seuraa – uusi osoite selvisi
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- IS: Jukka Jalonen kommentoi Jokerit-huhuja suoraan: ”Mähän oon ilmoittanut”
- Joona Luoto teki valintansa – uusi seura selvillä
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- Mestis-seura RoKin taloustilanne on sysimusta – katso karut luvut
- Mestiksessä karu uutinen – perinteikästä seuraa haetaan konkurssiin
- Pelicans teki poikkeuksellisen ratkaisun, joka käänsi seuran suunnan
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Aitio: Jokereiden ympärillä muhii nyt valtava siirto
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Patrik Laine löytämässä uuden seuran NHL:stä – ”Kiinnostus molemminpuolista”
- Jori Lehterä jäi pois – HIFK nosti uuden nimen parrasvaloihin
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Urheilucast: Antti Pennasesta tulossa palkkakuningas – NHL-tarjous voi sotkea kaiken
- Urheilucast: Jori Lehterästä shokkipaljastus – lopettaa uransa välittömästi
- Jokerit: uusi maalivahti selvisi!
- Tappara teki maalivahtihankinnan – tuttu kultaleijona haaviin!