Tällaista ei muuten todellakaan nähdä usein – tähtipelaaja absurdissa otteluruuhkassa: ”Olo on ollut suhteellisen tuore koko ajan”
Kuva: Avangard Omsk
Jokerien maalivahti Anders Lindbäck joutui viikonvaihteessa suorastaan absurdiin tilanteeseen.
Kun ruotsalaistähti torjui maansa maalilla lauantaina ja sunnuntaina EHT-peleissä ja perään maanantaina ja tiistaina helsinkiläisten tolppien välissä KHL:ää, pelasi hän neljänä päivänä peräkkäin kiekkoa.
Vahti avasi tuntojaan Jokerien kotisivuilla.
– Tuntui itse asiassa ihan hyvältä, ei ongelmia. Olo on ollut suhteellisen tuore koko ajan, joten ilmeisesti teen fysiikkapuolella asioita oikein.
– Joukkueena meillä oli maanantaina enemmän potkua ja loimme enemmän tilanteita. Tänään (tiistaina) vastustajalla oli hallinta ja heidän hyökkäyspään taitonsa pääsi esiin.
Lindbäckin pelaamissa otteluissa hän otti lauantaina Suomea vastaan 4-1-voitossa 19 koppia ja sunnuntaina Tsekkiä vastaan 1-4-tappiossa 20 torjuntaa. KHL-peleissä Vitjazia vastaan tilille kertyi 30 ja Dynamo Moskovaa vastaan peräti 34 torjuntaa.
Jokerit hävisi viimeiset pelinsä ennen joulutaukoa 1-2 ja 0-4.
– Nyt on tullut muutama tappio putkeen, joten heti joulun jälkeen on saatava voittoputki käyntiin, Venäjällä sinänsä helpohkon, vajat 100 kilometriä pitkän kierroksen Moskova-Podolsk-Moskova-kierroksen heittänyt vahti tuumii.
Helsinkiläiset pelasivat KHL:n syyskaudella 33 ottelua, joista joukkue keräsi 39 pinnaa. Jokerit on läntisessä konferenssissa kahdeksantena, joskin se on pelannut pelisiirtojen takia paljon vähemmän kuin muut.
Joukkue jatkaa kauttansa tapaninpäivänä Severstal Tsherepovetsia vastaan kotijäällä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sikailu kostautui – Mikko Rantaselle mittavat sakot
- Kanadan MM-joukkueelle huonoja uutisia
- Lehti: Maalitykki Reid Gardiner vaihtaa seuraa
- Leijonista tuttu Robert Leino: uusi seura
- Leijonille huippuvahvistus – viime MM-kisojen ykköstähti liittyy joukkueeseen
- Sveitsin mestaruus ratkesi hurjalla tavalla – Leijonat-hyökkääjä maalinteossa
- NHL-fiasko! Dallas Starsin suomalaistähdet kesälomille
- Leijonat taipui avauksessa – Tshekki iski kylmän suihkun EHT-turnauksessa
- Liigan pronssipelissä murskalukemat – SaiPa kylvetti Ilveksen
- Kultaleijona Oliwer Kaski: uusi seura
- Urheilucast: Patrik Laineen ura voi päättyä – Mikko Lehtoselta kylmänviileä kommentti
- Lähde: Ruotsalainen tehopuolustaja palaa Liigaan yli kuuden vuoden tauon jälkeen!
- Keski-Euroopan ”suomalaisseurasta” ei oteta pelaajia Leijonien MM-leiriryhmään
- Reid Gardinerin päihittänyt maalitykki sai lähteä – siirto Tapparaan vireillä!
- Pelicans-kapteeni jättää seuran – ”Kiitos”
- Suuri suru: KalPan ja Columbuksen entinen hyökkääjä on kuollut
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- Liigan pronssipeli saa pelaajilta täystyrmäyksen: ”Älyvapain idea – ei kiinnosta ketään”
- Jukka Jalonen palaa Liigaan!
- Jokereille iso takaisku? Lähde: Tähtivahvistus löytänyt toisen työpaikan