Suomi – Sveitsi: Tiiviimpää peliä vaaditaan
Nuorten MM-kisat
Suomi – Sveitsi
Sunnuntai 27.12. klo 21:00
Nuorten Leijonien turnaus jatkuu sunnuntai-iltana Suomen aikaa ottelulla Sveitsiä vastaan. Molempien joukkueiden avausottelut herättivät kysymyksiä, mutta siinä missä Suomi voitti ottelunsa vajaamiehistä Saksaa vastaan, jäi Sveitsi nollille kärsivällisesti jauhaneen Slovakian kanssa.
Suomi siis voitti avausottelunsa selkeähkösti, mutta koronan runtelemaa Saksaa vastaan olisi odottanut eheämpää suoritusta. Yritteliäät saksalaiset pääsivät rankaisemaan kuritonta leijonaryhmää useampaan otteeseen. Anton Lundell ja Ville Heinola ovat kisojen parhaimmistoa, mutta tämänvuotisessa joukkueessa on myös harmaata massaa. Antti Pennaselta vaaditaan ruuvin kiristämistä, jotta Sveitsiä vastaan virheet vähenisivät.
Sveitsi oli heikkotasoisessa avauspelissä taitavamman oloinen joukkue, mutta sortui jäähyilyyn ja tehottomuuteen. Käkikellomiesten odotukset eivät ennen turnausta olleet mitenkään taivaissa, mutta tähän verrattunakin joukkueesta jäi hyvin haalea kuva. Slovakian onnistunut maalivahtipeli oli viimeinen niitti Marco Bayerin suojateille. Otteiden on parannuttava, jotta Sveitsi pääsisi jatkopeleihin.
Lyö vetoa ottelusta:
Odottaa sopii, että Leijonat pyrkii tiivistämään joukkuepeliään sunnuntaiksi. Sveitsi ei vaikuta erityisen tulivoimaiselta poppoolta, mutta peruspelin parantuessa se ei ole myöskään aivan täysi heittopussi. Vetomielessä ottelussa ei välttämättä tulla mässäilemään maaleilla ja vähämaalisuuteen tartutaan hyvällä mielellä: vetosuositus on Ottelussa alle 5.5 maalia kertoimella 2,28. LYÖ VETO tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon. Lunasta in tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Tuukka Rask täräytti arvionsa – tässä seuraava suomalainen NHL:n ykkösmaalivahti
- Leijonien EHT-turnaus huipentuu Ruotsia vastaan – kokoonpanossa iso yllätys!
- Carolina kaappasi Toronto-vahdin NHL:n siirtolistalta
- Mikä vaihto! Fanit hullaantuivat Esa Lindellin suorituksesta NHL:ssä: ”Mehän yritämme tappaa hänet”
- Jesse Puljujärvi ensimmäisistä NHL-vuosistaan HBO:lle: ”Olihan se hirveää”
- Antti Pennaselta ylisanoja Leijonat-taiturin superominaisuudelle: ”Poikkeuksellinen”
- Leijonille helpottava voitto! Viimeisen erän romahdus lähellä johtaa katastrofiin
- Kanada julkisti pelipaitansa olympialaisiin – yksi yksityiskohta sai täyslaidallisen faneilta
- Lähde: Liiga-seura värväsi puolustajan Ruotsista
- Lehti: Kultaleijonalle tarjottiin sopimusta – onko tässä ensi kauden seura?
- Urheilucast: Aatos Koivu jättämässä TPS:n – siirto toiseen Liiga-seuraan vireillä!
- Raju veto: Liiga-seura potki valmentajat pihalle!
- IL: Kiekko-Espoo solmi huippusopimuksen!
- NHL-lätkää ilmaiskanavalta – Viaplay TV näyttää huippumatsin!
- Yle Urheilu: Joni Ortion loppukauden seura selvillä – kiinnostuneita riitti
- Ruotsalaislehti: näin paljon SHL:n kalliit suomalaisflopit tienaavat
- Kaksi hyökkääjää lähtee Ilveksestä
- Kärpät-vahti vaihtaa maisemaa
- HIFK: Kaksi puolustajaa jättää seuran!
- HIFK:n maalivahtitilanteeseen ratkaisu!