Nyt meni hermo totaalisesti – luotsit kävivät kiinni toisiinsa, myös suomalaisvalmentajaa moitittiin
Kuva: Juha Tamminen
Jääkiekon Slovakian pääsarjassa nähtiin keskiviikkona kummallinen tapaus DVTK:n ja Detvan välisen koitoksen jälkeen. Jälkimmäinen voitti selvästi 4-0 ja pelin jälkeen yhteen ottivat voittaneen joukkueen luotsi, slovakialainen Ernest Bokros ja DVTK:n kanadalainen Dave Allison.
– Olen kokenut kandalaisluotsien ylimielisyyden ja nöyryyttämisen etenkin MM-kisoissa. Sitä oli taas havaittavissa, Slovakian useita eri ikäkausijoukkueita luotsannut Bokros sanoo ensiksi Sport.sk-sivustolle.
Kanadalainen Allison ei meinannut kätellä – tai no, sen tyyppisesti onnitella koronan salliessa – pienemmän kiekkomaan eli Slovakian Bokrosia ja kumppaneita. Aiemmin joulukuun alussa Detva tuhosi DVTK:n 6-0, ja tuolloin kanadalaisluotsin käytöksessä oli havaittavissa samaa.
– Palasin nyt sitten tämän jälkimmäisen pelin jälkeen keskustelemaan hänelle ja sanoin, että jos hänellä on joku ongelma, minulle voi sanoa ihan suoraan. Tämä tapahtui tuoreeltaan ottelun jälkeen ja tunteet olivat todellakin pinnassa, Bokros avaa.
– Minä en anna kenenkään nöyryyttää meitä. Olen muuten kokenut suomalaisluotsi Tomek Valtosen samantyyppisen käytöksen. Kun hävisimme hänen Michalovcelle, onnittelimme heitä. Mutta kun me voitimme, Valtonen kääntyi ympäri ja lähti pois, luotsi väittää.
Kun Bokros nyt sitten palasi tämän tuoreimman kohtaamisen jälkeen Allisonin luokse, oli piru irti totaalisesti. Luotsit olivat lähestulkoon kiinni toistensa klyyvareissa, mutta järjestyksenvalvojat ja tuomarit saivat riitapukarit kuriin pelaajien seuratessa tilannetta montut ammollaan kaukalossa.
– En salli ylimielisen ja turhautuneen kanadalaisen loukata, häpäistä tai nöyryyttää meitä, tai slovakialaista jääkiekkoa yleensäkään.
4-0 voittanut Detva oli ottelussa aikalisän lopussa johdettuaan kamppailua selvästi.
– Jos joku pitää sitä loukkaavana, se on sen asia, enkä välitä siitä. En todellakaan tiedä, mikä sai Allisonin käyttäytymään nähdyllä tavalla.
– Luettelin tapahtuneet asiat pelin jälkeen pöytäkirjaa varten. Allison hyökkäsi suusanallisesti meitä vastaan. Kerroin ymmärtäneeni heidän turhautumisen huonon tuloksen jälkeen. Menimme pelin jälkeen bussiin ja lähdimme kotiin.
Slovakialainen Detva on maan 12 joukkueen pääsarjassa kuudentena ja unkarilainen DVTK kymmenentenä.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Tässä Jokereista tutun pistetykin uusi seura: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- Entinen Liiga-kapteeni löysi uuden pelipaikan – tässä ensi kauden osoite
- Ässät julkisti karun loukkaantumisraportin – runkomiehet pitkään sivussa
- SaiPa teki huipputuloksen – budjettiin selvä nousu ensi kaudella
- Lähde: Jukurit jahtaa kokenutta SHL-hyökkääjää – rahakas tarjous pöydällä!
- Leevi Selänne löysi uuden seuran!
- Anaheim Ducks ajautui tiukkaan tilanteeseen NHL:ssä – nämä kolme pelaajaa mahdollisesti kaupan
- SK: Liigan ison profiilin kanadalaisvahvistus loukkaantui – nyt tuli huojentava tieto
- Miro Heiskanen kärjen tuntumassa – tässä NHL:n 20 parasta puolustajaa
- Stanley Cup -voittaja Jevgeni Kuznetsov: uusi seura
- LIVESEURANTA: Pitsiturnaus 2026 – finaali päättyi murskalukemiin!
- Urheilucast: HIFK, Tappara, TPS vai Kärpät? NHL-hyökkääjä tulossa Liigaan
- Nyt on synkkää – Olli Jokisen HIFK:lle takaisku
- Näkökulma: onko tässä Liigan ensi kauden yllättävä tähtihankinta?
- Paljastus Jesse Puljujärven NHL-varauksesta – tämän pelaajan Oilers olisi halunnut
- Ilves jää taakse – ulkomaalaisvahvistus vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Tomek Valtonen: tässä on Jokereiden tavoite Liigan superkaudelle
- Kärppien ex-tähti ulos Venäjällä – sopimus purettu
- Jokerit: hyökkääjä ulos!
- MTV: Veli-Matti Savinainen paljasti karun diagnoosin vammastaan – lääkäriltä pysäyttävä arvio