HIFK – SaiPa: Perjantai tyhjällä Nordiksella
Kuva: Taneli Niinimäki
Liiga
HIFK – SaiPa
Perjantai 18.12. klo 18:30
Leijonien vetäessä henkeä perjantaina katse kiinnittyy kotoiseen Liigaan ja perjantaina pelattaviin otteluihin. Nosto otetaan HIFK:in ja SaiPan välisestä ottelusta. Molemmille joukkueille on kertynyt viikkotolkulla pakotettua taukoa: HIFK pelasi edellisen pelinsä joulukuun alussa ja SaiPa peräti kolmisen viikkoa sitten marraskuun lopussa.
HIFKin sarjasijoitus on vähintään tyydyttävä, kun sitä peilaa alkukauden vaikeuksiin ja loukkaantumisiin. HIFK menetti lainapelaajat Emil Bemströmin ja Joona Luodon takaisin rapakon taakse. Anton Lundell sekä Roope Taponen puolestaan ovat U20 -maajoukkueen mukana. Loukkaantumisia joukkueella on vielä kourallinen. Tulivoimaa on siis poissa riveistä jonkun verran ja uusien pelaajien olisi noustava esiin.
SaiPa tuntui vain hyötyvän Tero Lehterän lomautuksesta, sillä nykyvalmennus sai ennen taukoa joukkueesta todella paljon irti. Haluttoman ja sekavan nipun sijasta kentällä on ollut taisteleva ja hyvin organisoitu joukkue. SaiPa menetti Urho Vaakanaisen sekä Eetu Tuulolan NHL-leirille, Elmeri Kaksonen on loukkaantunut ja Matias Mäntykivi U20-kisoissa.
Lyö vetoa ottelusta:
Pelituntuma on luonnollisesti arvoitus molempien joukkueiden suhteen. Nälkä pelaamiseen on varmasti kova, joskin tyhjä Nordis vaikuttaa fiilikseen latistavasti. Rutkasti parantanut SaiPa voi hyvinkin pistää kampoihin suoneniskuja kärsineille isännille, joten kevyen sipaisun voi ottaa vieraita tasoituksella: vetosuositus on Tasoitusveto, SaiPa +1.5 kertoimella 1,91. LYÖ VETO tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon. Lunasta in tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Entinen Liiga-kapteeni löysi uuden pelipaikan – tässä ensi kauden osoite
- Ässät julkisti karun loukkaantumisraportin – runkomiehet pitkään sivussa
- SaiPa teki huipputuloksen – budjettiin selvä nousu ensi kaudella
- Lähde: Jukurit jahtaa kokenutta SHL-hyökkääjää – rahakas tarjous pöydällä!
- Leevi Selänne löysi uuden seuran!
- Anaheim Ducks ajautui tiukkaan tilanteeseen NHL:ssä – nämä kolme pelaajaa mahdollisesti kaupan
- SK: Liigan ison profiilin kanadalaisvahvistus loukkaantui – nyt tuli huojentava tieto
- Miro Heiskanen kärjen tuntumassa – tässä NHL:n 20 parasta puolustajaa
- Stanley Cup -voittaja Jevgeni Kuznetsov: uusi seura
- Pikkuleijonilta upea nousu – Kanada järjesti hurjan teurastuksen finaalissa
- LIVESEURANTA: Pitsiturnaus 2026 – finaali päättyi murskalukemiin!
- Urheilucast: HIFK, Tappara, TPS vai Kärpät? NHL-hyökkääjä tulossa Liigaan
- Nyt on synkkää – Olli Jokisen HIFK:lle takaisku
- Näkökulma: onko tässä Liigan ensi kauden yllättävä tähtihankinta?
- Paljastus Jesse Puljujärven NHL-varauksesta – tämän pelaajan Oilers olisi halunnut
- Ilves jää taakse – ulkomaalaisvahvistus vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Tomek Valtonen: tässä on Jokereiden tavoite Liigan superkaudelle
- Kärppien ex-tähti ulos Venäjällä – sopimus purettu
- Jokerit: hyökkääjä ulos!
- MTV: Veli-Matti Savinainen paljasti karun diagnoosin vammastaan – lääkäriltä pysäyttävä arvio