Äärimmilleen venynyt Ruotsi-veskari harmitteli Tre Kronorin kohtaloa – ”Todella surullista”
Jopa 31 torjuntaan Venäjän ja Ruotsin välisessä Nuorten MM-kisojen ottelussa venynyt ruotsalaismaalivahti Jesper Wallstedt valitteli tiukkaa tappiota itänaapurista.
18-vuotias Wallstedt joutui varsin haastavan paikan eteen keskiviikkoiltana Tre Kronorin kohdatessa aina vaarallisen Venäjän alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruuskisojen alkulohkon mittelössä.
Ikäluokkansa lupaavimpiin veräjänvartijoihin lukeutuva västeråsilainen ei ollut päässyt pelaamaan viikkoihin. Ruotsalaisten ykkösvahdin viittaa oli kantanut koko joulukuun Hugo Alnefelt.
Keskiviikkona vastuu annettiin kuitenkin pitkästä aikaa Wallstedtille. Vaikka nuorukainen torjuikin jopa 31 vetoa ei jatkoajalle venähtäneestä ottelusta irronnut voittoa.
Veskarilahjakuus vakuutti pelaamisen tuntuneen jääminuuttien puutteesta huolimatta hyvältä. Tappio kirpaisi kuitenkin ikävästi.
– Minulle kerrottiin eilen illalla harjoitusten jälkeen, että pääsisin pelaamaan. On ollut rankkaa olla täällä pelaamatta muutamaan viikoon. Ottelu tuntui kuitenkin aika hyvältä. On todella surullista, ettemme voineet vain voittaa, Wallstedt harmitteli Hockeynews.se-sivuston haastattelussa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Petteri Rimpiseltä itsevarma arvio ensi kaudesta IL:lle – ”Ehdottomasti”
- Tampere Cup 2026: Ottelut, tulokset, liput
- Pitsiturnaus 2026 - Rauma: Ottelut, tulokset, tv, liput
- Tässä syy Mikko Rantasen kohusiirrolle? Tämä tapaus harjoituksissa oli liikaa Carolinalle
- Jukka Jalonen muistelee käännekohtaansa Leijonissa – ”Hommat olisi varmaan loppuneet siihen”
- Chicago Blackhawks NHL-legendan perässä – Connor Bedard ylistää: ”Edelleen mahtava pelaaja”
- Lukon ruotsalaisveljekset löysivät uuden seuran – ura jatkuu yllättävässä osoitteessa
- Mikko Rantasen siirto Carolinaan sekoitti koko joukkueen – kapteenilta paljastus kulisseista
- TPS:n yllätyshankinnasta tuli menestys – iso uutinen julki
- Patrik Laineen ympärillä käy jälleen kuhina – uusi NHL-seura nousi esiin
- SK: NHL-supertähti haluaa pelata tässä Liiga-joukkueessa – yhdellä ehdolla
- Nappaako Jarmo Kekäläinen jättivonkaleen NHL-markkinoilta? ”95-prosenttisen varmaa”
- Florida Panthers: luottomies pidätetty – seura reagoi välittömästi
- Se oli siinä – NHL-vahti lopettaa: ”Moni ei nähnyt henkilökohtaista taisteluani”
- Suomi mukaan uuteen 3vs3-turnaukseen – tässä joukkue!
- Mikko Rantasen Dallasissa muhii jättikauppa – NHL:n kesän suurin siirtopommi?
- Patrik Laineen ympärillä käy jälleen kuhina – uusi NHL-seura nousi esiin
- Urheilucast: Jonne Tammelasta uusi käänne – toinen Liiga-seura houkuttelee tuntuvalla tarjouksella
- SHL-seura kasaa hurjaa tähtisikermää – 3500 ottelun edestä NHL-kokemusta
- Tappara sai jättivahvistuksen – NHL:n ykköskierroksen varaus palaa Liigaan