TOP6: Lokakuun valovoimaisimmat seikat Liigassa – Kärpät ja Tappara eivät jyrääkään, pelisiirtojen osalta olisi voinut mennä huonomminkin
Kuva: Juha Tamminen
Liigaa on nyt pelattu ensimmäisen kuukauden ajan koronaviruksen piinatessa ja kysymysmerkkien leijatessa yllä jatkuvasti.
Sarja on pyörähtänyt vauhtiin silti ja mennyt eteenpäin varsin hyvään tahtiin, vaikka ottelusiirtoja on tapahtunut jonkin verran. Listasimme alle menneen kuukauden kuusi valovoimaisinta seikkaa.
6. Peter Tiivolan rynnistys
Yksittäisistä pelaajista iloisin valopilkku on ollut pistepörssin kakkonen Tiivola. Ässien kärkisentteri on painanut 12 pelissä huikeat tehot 3+12=15 (+8). Pelaaja nousi otteillaan maajoukkueeseen ensimmäistä kertaa koskaan. Pelaajan yhden kauden piste-ennätys on muuten 31 pinnaa, josta hän on siis kasannut jo nyt puolet.5. Sarjataulukon uudet tuulet
Siis hetkinen? Liigaa on pelannut noin 10 kierrosta per joukkue, eikä kärjessä keikukaan Kärpät tai Tappara. On ehkä naiivia sanoa, että hyvä näin, koska nyt arki on mitä on. On vaikeaa arvioida, miten paljon nykyinen tilanne vaikuttaa esimerkiksi mainittuihin laumoihin, mutta jos vaikutus on pieni, niin sitten saanee vähän ilakoida siitä, että sarjataulukko ei ole aina samannäköinen. Tapparalla on kärkeen 11 pinnaa ja Kärpillä 12 pistettä.4. KalPan ja Pelicansin tulostaso
Kuopiosta ja Lahdesta puhaltaa vahva myötäinen sellaisilla joukkueilla, jotka arveltiin kauas kärjestä. KalPa on voittanut kahdeksasta pelistä peräti kuusi ja Pelicansin 11 ottelusta kuusi. Kummatkin ovat pelanneet raikasta kiekkoa, jonka jalkoihin jäi suuri ja mahtava Kärpät.3. Rasmus Reijolan maaginen nollaputki
Vaasalaisvahti on vielä suurempi yllättäjä kuin KalPa ja Pelicans joukkuetasolla. Vantaalaislähtöinen vahti piti nollat putkeen kolmessa pelissä peräkkäin HPK:ta, Tapparaa ja SaiPaa vastaan – ja siis vieraissa. Reijola on päästänyt tällä kaudella vain viisi maalia viidessä pelissä. Torjuntaprosentti on huima 95,61.2. Jokainen joukkue on yhä pystyssä
Näinä absurdeina aikoina ei tätäkään kohtaa voi pitää itsestäänselvänä. Luojan kiitos, kaikki 15 joukkuetta puksuttivat ensimmäisen kuukauden läpi – saman soisi jatkuvan runkosarjan loppuun asti ja siitä jatkavien kohdalla niin pitkälle, kuin menestys oikeuttaa. Hiljalleen kohti parempaa.1. Ottelusiirtoja ei tullut enempää
Sport ei saanut pelata kotonaan Vaasassa ja Kärpät sekä KalPa joutuivat lisäksi todistamaan useamman ottelun siirtoja. Muuten liigakauttahan on pystytty viemään eteenpäin yllättävänkin normaalisti. Joukkueet ovat pelanneet tällä hetkellä otteluita 8-12 kappaletta, joten pelimääräheitot ovat vielä suhteellisen inhimillisiä. Huonomminkin olisi ensimmäinen koronaviruskauden kuukausi voinut mennä!LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Urheilucast: Pekka Jormakka lähellä Liiga-sopimusta – tässä uusi seura?
- Suomalaisvahdille uusi NHL-sopimus!
- Aleksandr Ovetškinin ura jatkuu
- NHL:ssä suomalaiskauppa: Olli Määttä vaihtaa seuraa
- SM-liigaa koskenut tutkinta päätökseen – tässä tulos
- Ilveksessä iso muutos – johtohahmo lähtee
- Kavala offer sheet -tarjous julki NHL:ssä – ”Likainen temppu”
- Patrik Laineen ympärillä paljastui uusi NHL-käänne
- Nyt se varmistui – tässä on Edmontonin uusi ykkösvahti NHL:ssä!
- Jättitaakka pois – Edmonton rysäytti ison kaupan NHL:ssä!
- Antti Pennanen: raskas henkilökohtainen paljastus – “En jaksa enää”
- Ei jatkoa NHL:ssä – Dallas Stars hylkäsi suomalaisen
- Sveitsi jää taakse – luottosentteri palaa Liigaan
- TSN: Suomalaisjytky Floridassa – ratkaisu voi tulla jo tänään
- Aleksander Barkovin Florida teki yllättävän NHL-kaupan – iso muutos alkaa
- Täyskäännös NHL:ssä – Jesperi Kotkaniemen kohtalo meni päälaelleen viime hetkellä
- Pistetykki lähti KalPasta – uusi seura käytännössä selvillä
- NHL:ssä jysähti jättikauppa – Vegas Golden Knights myi kovimman maalitykkinsä!
- Matias Maccellin seura NHL:ssä vaihtuu
- Jokerien Liiga-konkari päätti jatkostaan – uusi seura löytyi läheltä