JYPin ja TPS:n perjantainen kohtaaminen tarjosi viihdykettä yleisölle urakalla. Joukkueet latoivat kymmenen maalia turkulaisten 6-4-voitossa, ja JYP oli tappiolla vain vajaat neljä minuuttia, mutta hävisi.

TPS iski voittoon riittäneet kaksi maalia ylivoimalla kolmoserän lopulla. Joni Jurmo sai suihkukomennuksen paljon puhuttaneessa tapauksessa, jossa jäähyn syy oli lopulta päällä puskeminen.

JYPillä ei ihan tahdo luistaa oikeastaan missään, kun joukkue on Liigassa viimeistä edellisenä. Jatkopaikkaan sillä on matkaa jo seitsemän pinnaa.

Radio City Turun Kiekkoradion selostaja Markku Silvennoinen kertoi ottelun tuoksinnassa sattuneesta lisäksi eräästä oudosta tapauksesta.

JYPin Brad Lambert, 16, yritti pelikatkon aikana Silvennoisen tietojen mukaan provosoida TPS:n Ville Lajusta, 32.

– Mitä säkin oot, jotai kolkyt vai? Lambert oli udellut MM-hopeamitalistilta.

– Joo, olen, puolet vanhempi Lajunen oli Silvennoisen mukaan vastannut.

Keskustelu oli sitä myöten selvä. TPS heitti vielä kauhallisen verran vettä kiukaalle.

– Ihan poika vielä, TPS:stä kommentoitiin Silvennoisen päivitykseen.

Ei mennyt JYPiltä perjantai – tai itse asiassa perjantaikaan – siis ihan putkeen.

Markku Silvennoinen

@m_silvennoinen
Sain korvanappiini tiedon eilisestä pelikatkokeskustelusta, jossa Brad Lambert yritti mitä ilmeisimmin solvata Ville Lajusta.

Lambert: "Mitä säkin oot, jotai kolkyt vai?"

Lajunen: "Joo, olen."

*Keskustelu päättyi*

😂😂😂

#HCTPS

Lauantain liigakierros:
HPK-HIFK klo 17.00
Ilves-KalPa klo 17.00
KooKoo-SaiPa klo 17.00
Lukko-Jukurit klo 17.00
TPS-Ässät klo 17.00
Kärpät-Tappara klo 18.00
Sport-Pelicans klo 18.30