KalPa jatkaa ensi kauden rosterin rakentamista – joukkue julkisti kolme uutta jatkosopimusta
Kuva: Ilari Isotalo
KalPa julkisti solmineensa jatkosopimukset kolmen pelaajansa kanssa maanantaina. Kuopiolaisten riveissä seuraavat kaksi kautta jatkaa hyökkääjät Aleksi Klementti sekä Tuomas Vartiainen. Puolustaja Joonas Riekkiselle sorvattiin puolestaan yhden vuoden jatko.
– Koronan takia joukkueen rakentamisessa edetään poikkeukselliseen tahtiin. Nämä ovat meidän ensimmäiset kiinnitykset tulevaan kauteen. Nämä pelaajat halusimme ehdottomasti pitää, KalPan urheilujohtaja Anssi Laine kertoo joukkueen tiedotteessa.
21-vuotias Klementti on kuulunut kuluvalla kaudella KalPan parhaimmistoon. Laituri on iskenyt 14 otteluun yhdeksän tehopistettä, kolmanneksi eniten koko joukkueessa.
– Klemetti on jo eturivin Liiga-hyökkääjä ja pystyy pelaamaan monessa eri roolissa, ylivoimapelissä ja tasakentällisin, Laine jatkaa.
Klementin sopimus kattaa vuodet 2021-22 sekä 2022-23. Toista kautta Kuopiossa pelaavan Vartiaisen sopimus on yhtä pitkä.
KalPa-kasvatti Riekkisen jatkosopimus on yhden kauden mittainen. KalPan A-junioreissa vuonna 2018 kultaa Klementin kanssa voittanut puolustaja on kerännyt kuluvalla kaudella 12:sta pelatusta ottelusta kuusi tehopistettä.
KalPan ensi kauden rosteriin on kiinnitetty nyt 12 pelaajaa. Klementin sekä Vartiaisen lisäksi Juuso Mäenpään sopimus kattaa myös ensi kauden yli.
LUE MYÖS:
100 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta Big Bass Splash -peliin – vain 1 eurolla!
- Talleta 1€
- Saat heti 100 ilmaiskierrosta Big Bass Splash -peliin!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jokerit tiedottaa: kaksi pelaajaa vaihtaa maisemaa!
- Sveitsistä kova uutinen – suomalainen tehopuolustaja valittiin kapteeniksi!
- Liiga-mestari löysi uuden joukkueen – siirtyy ensimmäistä kertaa urallaan ulkomaille
- Entinen Liiga-hyökkääjä suuntaa Venäjälle – NHL:ssä kävi karusti
- Jokereissa kova tilanne – Tomek Valtoselta tiukka kommentti
- IL: Jokerien Liiga-konkari lähtee – yllättävä joukkue!
- Käsittämätön määrä tulivoimaa! Tässä ovat Liigan TOP 5 -hyökkääjät
- Edmonton Oilersille karmeita uutisia
- HS: Patrik Laineesta karu väite – onko NHL-ura ohi?
- Yllättävä NHL-kuvio: Leijonien hyökkääjä nousi Edmonton Oilersin vaihtoehdoksi
- Liigan kausiennakko – sijat 13-17: nämä joukkueet putoavat B-sarjaan
- Urheilucast: Oula Palve kiinnostaa Liigassa – kaksi joukkuetta kintereillä
- Uskomaton taso – tässä ovat Liigan TOP 5 -maalivahdit!
- Eeli Tolvanen vaihtaa maisemaa NHL:ssä – nyt tuli uusi tieto!
- Liiga-valmentajat: tässä ovat ensi kauden suurimmat mestarisuosikit!
- IS: HIFK:n tähtihankinta lataa suorat sanat – ”Jokereihin en olisi mennyt”
- Käsittämätön määrä tulivoimaa! Tässä ovat Liigan TOP 5 -hyökkääjät
- Suuria kehitysaskeleita ja kokeneita konkareita – tässä ovat Liigan TOP 5 -puolustajat!
- Kärpät avasi Niklas Rubinin tilannetta – tähtivahdin paluuaikataulusta iso päivitys
- IL: Jokerien Liiga-konkari lähtee – yllättävä joukkue!