Jokereihin palannut tähtisentteri ylistää seuraa vuolaasti: ”Olemme ylipäätään onnekkaita, että…”
Kuva: Mikko Taipale/Jokerit
Jokerit palaa puolentoista viikon pakolliselta pelitauoltaan sunnuntaina, kun se kohtaa vieraissa Severstal Tsherepovetsin.
Helsinkiläisseuran edellinen ottelu oli reilu viikko sitten keskiviikkona Barys Nur-Sultania vastaan, kun Jokerit nousi kolmannessa erässä neljän maalin takaa-ajoasemasta 5-4-jatkoaikavoittoon.
Huiman kamppailun jälkeen joukkueesta löytyi kotiin palatessa lopulta peräti 12 koronavirustartuntaa, mikä pakotti ryhmän karanteeniin.
Jokereihin kesken kauden palannut Peter Regin on kuitenkin luottavainen, että seura pystyy nappaamaan pisteitä kahdesta kamppailustaan ennen tulevaa maajoukkuetaukoa, vaikka kaikki pelaajat eivät olekaan niissä käytettävissä.
– Kun tällaista tapahtuu, muiden pitää nousta esiin ja ottaa vastuuta. Tietysti on harmi, etteivät kaikki ole nyt mukana, mutta mielestäni tilanteemme on kokonaisuutena hyvä, enkä ole huolissani. Pystymme varmasti pelaamaan kaksi vahvaa peliä, Regin vakuuttaa Jokereiden nettisivulla.
34-vuotias tanskalaissentteri muistuttaa, että kokoonpano on elänyt koko kauden. Myöskään pelirytmiin pääseminen uudelleen ei ole ongelma.
– Nämä eivät voi olla tekosyinä. Olemme ammattilaisia ja kyse on paljon henkisestä latautumisesta. Pitää valmistaa itsensä otteluun parhaalla mahdollisella tavalla. En usko, että kukaan on huolissaan siitä, ettemme ole hetkeen pelanneet, Regin painottaa.
Jokereiden kapteenina neljä edellistä kautta toiminut Regin kiittää vuolaasti sitä, miten seura on hoitanut tausta-asiat vaikeassa tilanteessa.
– Jokerit tekee niin paljon meidän pelaajien eteen ja olemme ylipäätään onnekkaita, että meillä on työpaikat tällä hetkellä. Seura on tehnyt kaiken suojellaksemme meitä ja nyt on meidän tehtävämme maksaa takaisin. Olisi upeaa saada pari voittoa tulevista peleistä. Siihen tähtäämme, Regin toteaa.
Jokerit kohtaa sunnuntain Severstal-ottelun jälkeen tiistaina vieraissa HK Sotshin, jonka jälkeen KHL-kausi jatkuu tiistaina 10.marraskuuta kotona pelattavalla huippu-ottelulla SKA Pietaria vastaan.
NÄIN KATSOT KAIKKI MM-KISOJEN OTTELUT ILMAISEKSI!
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- NHL:stä kajahti – Jarmo Kekäläinen teki ison päätöksen Buffalossa!
- Pelicansin uusi urheilujohtaja selvillä!
- Maisema vaihtuu – Ilves-puolustajan sopimus purettu!
- Tappara rysäytti kuusi sopimusuutista – mukana kovia vahvistuksia!
- Huippukaappaus! Lars Bryggman palaa Liigaan: ”Kokenut ja voittava pelaaja”
- Janne Kuokkanen hyppäsi Leijoniin kesken armeijan: ”Toivottavasti antavat hetken juhlia”
- KalPa: viisi pelaajasopimusta julki – kaappasi pakkilupauksen Tapparasta!
- Antti Pennaselta suora paljastus: Konsta Helenius huippuketjuun!
- Näkökulma: Mitä oikein odotit, Imatran Ketterä?
- Jesse Puljujärvi lataa NHL:stä: ”Jos joskus vielä lähden…”
- IS: Jesse Puljujärvi syrjään – tässä Mikael Granlundin ketjutoverit MM-kisoissa
- Jokerit repi pistetykin sopimuksen yllättäen – fanit raivona: ”Päin v*ttua hoidettu”
- Antti Pennanen vahvisti: tässä Leijonien kentälliset ja maalivahtivalinta USA-otteluun!
- Suuri suru – maajoukkuepelaaja kuollut 27-vuotiaana
- Jokerien pistetykki: uusi seura!
- Lehti: Liiga-seurat jahtaavat maajoukkuehyökkääjää – Kärpät nappaamassa voiton?
- Sopimus julki – ruotsalainen pistetykki siirtyy Liigaan: ”Alkanut lunastaa todellista potentiaaliaan”
- Hopeamitalisti KooKoo räväytti: kaksi pelaajakiinnitystä – tähtihyökkääjä jatkaa seurassa
- Tapparasta ja NHL:stä tuttu hyökkääjä: ura ohi
- UC: Tästä syystä Teuvo Teräväisen MM-turnaus päättyi – päätöstä ei tehnyt Leijonat