HIFK – Ässät: Materiaalietu velvoittaa
Kuva: Taneli Niinimäki
Liiga
HIFK – Ässät
Tiistai 13.10. klo 18:30
Uusi viikko Liigassa alkaa Nordiksella, jossa HIFK isännöi Ässiä. Molemmat ovat keränneet alkukauden otteluistaan kahdeksan pistettä, mutta HIFK on tarvinnut tähän yhden pelin enemmän. Ässien menestys on tullut tähän asti yksinomaan kotikaukalossa, sillä illan peli on Padalle vasta kauden toinen vierasottelu.
HIFK:n viikonloppu oli kaksijakoinen: perjantaina tuli kotona kuonoon Kärpiltä todella sekavan esityksen jälkeen, mutta lauantaina rivit oli saatu suoriksi ja tuloksena oli jatkoaikavoitto Tapparasta Hakametsässä. HIFKillä on todella laadukas rosteri ja etenkin NHL-lainat Emil Bemströmin johdolla herättävät katetutta. Kuitenkin Jarno Pikkaraisen kyky saada kaikki irti nimekkäästä nipustaan herättää edelleen kysymysmerkkejä.
Ässillä unohtuivat jalat pukukoppiin Sportia vastaan ja vaasalaiset menivät kahden maalin johtoon jo ensimmäisen kympin aikana. Sport sai vielä jatkossakin tontteja maalintekoon, mutta kehnon viimeistelyn vuoksi patapaidat pääsivät peliin mukaan. Viimeisessä erässä Ässät tuli rinnalle ja ohi Mika Niemen ja Peter Tiivolan osumilla. Ottelu oli porilaisilta kuitenkin kaikkea muuta kuin vakuuttava.
Lyö vetoa ottelusta:
Molemmilla joukkueilla on harmia poissaoloista, mutta se ei ole tässä ottelussa ratkaiseva tekijä. HIFK on materiaaliltaan huikeasti parempi ja jos se esiintyy resurssiensa mukaisesti, se on velvoitettu ottamaan pisteet Ässiltä. Vetosuositus on vähintään kahden maalin voitosta: Tasoitusveto, HIFK -1.5 kertoimella 2,19. LYÖ VETO tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon. Lunasta in tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- MTV:n asiantuntija Karri Kivi: nämä Liiga-seurat ovat heikentyneet eniten kesän aikana
- Tässä Jokereista tutun pistetykin uusi seura: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- Entinen Liiga-kapteeni löysi uuden pelipaikan – tässä ensi kauden osoite
- Ässät julkisti karun loukkaantumisraportin – runkomiehet pitkään sivussa
- SaiPa teki huipputuloksen – budjettiin selvä nousu ensi kaudella
- Lähde: Jukurit jahtaa kokenutta SHL-hyökkääjää – rahakas tarjous pöydällä!
- Leevi Selänne löysi uuden seuran!
- Anaheim Ducks ajautui tiukkaan tilanteeseen NHL:ssä – nämä kolme pelaajaa mahdollisesti kaupan
- SK: Liigan ison profiilin kanadalaisvahvistus loukkaantui – nyt tuli huojentava tieto
- Miro Heiskanen kärjen tuntumassa – tässä NHL:n 20 parasta puolustajaa
- LIVESEURANTA: Pitsiturnaus 2026 – finaali päättyi murskalukemiin!
- Urheilucast: HIFK, Tappara, TPS vai Kärpät? NHL-hyökkääjä tulossa Liigaan
- Nyt on synkkää – Olli Jokisen HIFK:lle takaisku
- Näkökulma: onko tässä Liigan ensi kauden yllättävä tähtihankinta?
- Paljastus Jesse Puljujärven NHL-varauksesta – tämän pelaajan Oilers olisi halunnut
- Ilves jää taakse – ulkomaalaisvahvistus vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Tomek Valtonen: tässä on Jokereiden tavoite Liigan superkaudelle
- Kärppien ex-tähti ulos Venäjällä – sopimus purettu
- Jokerit: hyökkääjä ulos!
- MTV: Veli-Matti Savinainen paljasti karun diagnoosin vammastaan – lääkäriltä pysäyttävä arvio