Huhhuh! Jere Karalahden elämäkerta ylitti huiman myyntilukeman – ”En uskaltanut edes unelmoida”
Aki Linnanahteen kirjoittama elämäkerta Jere Karalahdesta on saavuttanut huiman tasaluvun.
Kirjan kustantaja WSOY kertoo tiedotteessaan, että 2017 ilmestynyt ”Jere”-teos on ylittänyt elokuussa 100 000 myydyn rajan kaikissa formaateissa.
Linnanahteen esikoisteos oli ilmestymisvuonnaan Suomen myydyin tietokirja 33 200 kappaleella.
– En uskaltanut edes unelmoida näin hurjista myyntiluvuista, vaikka tiesin Jeren tarinan olevan täysin poikkeuksellinen. Myyntilukujen lisäksi on tuntunut hyvältä lukea niitä satoja palautteita, joissa ihmiset ovat kertoneet saaneensa kirjasta apua taistelussa omien ongelmiensa kanssa. Olen syvästi kiitollinen, että Jere päästi minut tutkimaan elämäänsä erilaisilta kanteilta ja oli valmis jakamaan tarinansa avoimesti mitään peittelemättä. Se vaatii rohkeutta Linnanahde toteaa tiedotteessa.
Kustantaja Henrikki Timgren ottaa esiin syitä teoksen menestyksen taustalta.
– Jeren huikean tarinan ytimessä ei ole jääkiekko, vaan selviytyminen. Linnanahteen taidokkaasti rakentama kirja ylittää perinteisen urheilijaelämäkerran rajat ja nousee universaaliksi kertomukseksi poikkeuksellisen lahjakkaan, mutta epätäydellisen ihmisen kamppailusta päästä oman elämänsä herraksi. Se on tarina, johon monen lukijan on ollut helppo samaistua, ikään, säätyyn ja sukupuoleen katsomatta, Timgren avaa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Leijonista tuttu Robert Leino: uusi seura
- Leijonille huippuvahvistus – viime MM-kisojen ykköstähti liittyy joukkueeseen
- Sveitsin mestaruus ratkesi hurjalla tavalla – Leijonat-hyökkääjä maalinteossa
- NHL-fiasko! Dallas Starsin suomalaistähdet kesälomille
- Leijonat taipui avauksessa – Tshekki iski kylmän suihkun EHT-turnauksessa
- Liigan pronssipelissä murskalukemat – SaiPa kylvetti Ilveksen
- Kultaleijona Oliwer Kaski: uusi seura
- Liigan pronssipeli saa pelaajilta täystyrmäyksen: ”Älyvapain idea – ei kiinnosta ketään”
- Leijonat-puolustaja Peetro Seppälä palaa Liigaan – ”EHT-tason pelaaja”
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- Keski-Euroopan ”suomalaisseurasta” ei oteta pelaajia Leijonien MM-leiriryhmään
- Lähde: Ruotsalainen tehopuolustaja palaa Liigaan yli kuuden vuoden tauon jälkeen!
- Reid Gardinerin päihittänyt maalitykki sai lähteä – siirto Tapparaan vireillä!
- Urheilucast: Patrik Laineen ura voi päättyä – Mikko Lehtoselta kylmänviileä kommentti
- Pelicans-kapteeni jättää seuran – ”Kiitos”
- Suuri suru: KalPan ja Columbuksen entinen hyökkääjä on kuollut
- Jukka Jalonen palaa Liigaan!
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- Jokereille iso takaisku? Lähde: Tähtivahvistus löytänyt toisen työpaikan
- Liigan supertähti Simon Hjalmarsson: uusi seura