Muistatko? NHL-megatähti Aleksei Jashin kaupattiin vuonna 2001 kovalla hintalapulla
Pidempään NHL:ää seurannut sukupolvi muistaa varmasti hyvin vuonna 2001 tapahtuneen jättitreidin, jossa New York Islanders hankki riveihinsä Ottawa Senatorsin silloisen megatähden Aleksei Jashinin.
Jashin oli kesän 1992 draftin kakkosvaraus, jolla oli allaan neljä huippukautta Senatorsin ykkössentterinä. Noista kahdella viimeisellä mies takoi 94 ja 88 tehopistettä. Islanders etsikin pelaajasta nimekästä keulakuvaa uudelle tulemiselleen – joskin hinta tästä oli jälkikäteen ajatellen kova.
Saarelaiset antoivat vaihdossa Jashinista 1. kierroksen varausoikeuden, muuan lupaavan puolustajajärkäle Zdeno Charan sekä laitahyökkääjä Bill Muckaltin. Senators käytti kyseisen 1. kierroksen 2. varausvuoron lopulta NHL-supertähdeksi nousseeseen Jason Spezzaan.
Tässä vaiheessa lienee syytä puolustaa Islesin silloista johtoporrasta sen verran, että sittemmin kuudesti ehdolla Norris-palkintoon olleen ja kerran pystin pokanneen Charan ura ei tuossa vaiheessa näyttänyt erityisen nousujohteiselta. Lopulta neljä kautta Ottawassa viihtyneen slovakkilegendan viimeinen Islanders-kausi kun tuotti 82 pelissä tehot 2+7 sekä kammottavan plusmiinus-saldon -27. Islandersin olikin tuossa vaiheessa pakko tehdä jotain noustakseen takaisin pudotuspelijoukkueeksi.
Muckaltin ura NHL:ssä taas kesti treidin jälkeen enää kahden kauden ja 78 pelin verran, mutta Jashinista saadulla 1. kierroksen varausvuorolla napattu Spezza nousi Senatorsissa joukkueen pitkäaikaiseksi ykkössentteriksi. Yhä uraansa Toronto Maple Leafsin riveissä jatkava konkari pelasi Senatorsissa kaikkiaan 11 kautta. Mies valittiin tuona aikana kahdesti tähdistöotteluun. Pisteitä kanukki on nakutellut urallaan jo yli 1000.
Entäpä miten kaupan nimekkäin pelaaja Jashin itse pärjäsi uudessa seurassaan? Vain vuotta aiemmin Hart-äänestyksessä kakkoseksi sijoittunut venäläisdiiva pelasi Islandersissa lopulta viisi kautta iskien 346 peliin kelvolliset 290 tehopinnaa. Pahinta treidissä olikin Islandersin kannalta se, että seura erehtyi antamaan Jashinille järkyttävän, 10-vuotisen ja 84 miljoonan dollarin arvoisen sopimuksen vain kolme kuukautta treidin jälkeen venäläisen ollessa tuossa vaiheessa 27-vuotias.
Islanders osti venäläistähden ulos sopimuksesta kuuden kauden jälkeen. Jashin kiekkoili uransa viimeiset vuodet 2007-2012 KHL:ssä ja lopetti uransa 38-vuotiaana.
- Leijonien kokoonpano julki – tässä ketjussa Daniel Mäkiaho debytoi!
- Podcast: Antti Pennanen kertoi palkkansa – tällaisia summia Leijonissa maksetaan
- Liigan hännillä tapahtuu – jenkkipistemies vahvistaa hyökkäystä!
- Lukko iski jälleen – NHL-lupaus toisesta Liiga-seurasta!
- Pekka Jormakan kohtalo ratkesi!
- Urheilucast: Minnesotan NHL-lupaus siirtyy Suomeen – tässä on seura
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun tähtilaiturista! Toinen Liiga-seura vei voiton
- Expressen: SHL:n suomalaispakki teki päätöksen tulevaisuudestaan – useat seurat jäivät nuolemaan näppejään!
- Petteri Lindbohm jätti TPS:n – paljastaa nyt seurasiirtonsa syyn: ”Saattaa olla Euroopan paras”
- JYP rysäytti ison uutisen – toimitusjohtaja vaihtuu!
- Lukko iski jälleen – NHL-lupaus toisesta Liiga-seurasta!
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun tähtilaiturista! Toinen Liiga-seura vei voiton
- Urheilucast: Minnesotan NHL-lupaus siirtyy Suomeen – tässä on seura
- Petteri Lindbohm jätti TPS:n – paljastaa nyt seurasiirtonsa syyn: ”Saattaa olla Euroopan paras”
- Urheilucast: Florida teki jättitarjouksen NHL-megatähdestä – sitten Anton Lundell sai tylyn viestin
- Tappara reagoi maalivahtitilanteeseensa – suomalaisnimi palaa Liigaan!
- Markus Nurmelta maukas vihjaus paluusta TPS:ään
- Pekka Jormakan kohtalo ratkesi!
- Expressen: SHL:n suomalaispakki teki päätöksen tulevaisuudestaan – useat seurat jäivät nuolemaan näppejään!
- Podcast: Antti Pennanen kertoi palkkansa – tällaisia summia Leijonissa maksetaan