New York Rangersin hehkutettu NHL-pakkilupaus jäämässä vielä vuodeksi Ruotsiin
Kuva: Juha Tamminen
New York Rangersin puolustajalupaus Nils Lundkvist jää vielä vuodeksi Ruotsiin Luleån riveihin.
19-vuotias pakkikyky teki viime vuonna läpimurtonsa SHL:ssä. Nuorukainen iski uuden nuorten puolustajien ennätyksen 11 maalilla ja 20 syötöllä.
Lundkvist kellotti myös keskiarvolta 20,18 minuuttia peliaikaa ottelua kohden ja oli mukana neljässä voiton ratkaisseessa maalissa.
Vahvat otteet saivat fanit jo innostumaan ruotsalaislupauksen hypystä rapakon taakse NHL-jäille. Näillä näkymin sitä saadaan kuitenkin odotella vielä hetki, sillä Lundkvist on jäämässä vielä yhdeksi kaudeksi kotimaahansa.
– On selvää, että tuntuu absoluuttisen fantastiselta, että Nils on valinnut jäädä vielä toiseksi kaudeksi meille Luleåan. Hän pärjäsi todella hyvin viime kaudella ja kehittyi paljon, Luleån varatoimitusjohtaja Ulf Engman hehkutti.
LUE MYÖS:
- NHL:ssä kävi kylmät kuudelle suomalaiselle – 448 ottelun mieskään ei säästynyt
- NHL:n vapailta markkinoilta lähti yksi kovimmista nimistä
- Urheilucast: Oula Palve palaa Liigaan – uusi seura on melkoinen yllätys
- Jokereissa jysähti: Tomek Valtonen ulos – tässä uusi päävalmentaja
- Urheilucast: Jokereissa tapahtui kulissien takana
- Liigan kohutaklaaja tekee paluun
- Suomen NHL-tähdestä karuja uutisia
- Dylan Larkinin siirtosaagassa käänne – nämä NHL-seurat nousivat esiin
- Benjamin Rautiaiselta jäätävä viimeistely NHL:ssä – upotti Florida Panthersin
- Näin Tomek Valtonen kommentoi Jokerien mahalaskua
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Urheilucast: tässä on Ilveksen ensi kauden päävalmentaja!
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Tapparan pistelinko jäi ilman NHL-paikkaa
- Lätkäpodi: Raimo Helminen yhdistettiin Liigan suurseuraan – ”Sen verran olen kuullut”
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”