HIFK:sta tuttu hyökkääjä manasi viimeistä NHL-kauttaan: ”Luulin, että vuodesta tulisi mahtava”
Muutaman vuoden takaa Liigastakin muistettava venäläishyökkääjä Nikolai Goldobin laittoi NHL-haaveensa ainakin toistaiseksi taka-alalle solmittuaan hiljattain kaksivuotisen sopimuksen KHL-jätti TsSKA Moskovan kanssa.
24-vuotias Goldobin ei ole aiemmin pelannut kotimaassaan aikuisten tasolla.
Goldobin rakensi uraansa Pohjois-Amerikassa vuodesta 2012 lähtien piipahtaen Euroopassa ainoastaan Liigassa kaudella 2014-15, jolloin HIFK-paidassa syntyi 38 ottelussa tehot 11+10=21.
Moskovalaisseura jututti tuoretta vahvistustaan nettisivullaan ja tiedusteli muun muassa katuuko tämä ettei saapunut itäliigaan jo vuosi sitten, kun NHL-ura oli edellisen kerran katkolla.
– Harkitsin sitä tuolloin, mutta nyt on liian myöhäistä katua, Goldobin vastaa.
Hyökkääjä kertoo kuluneen kauden olleen vaikea. Goldobin nakutteli AHL:n puolella lähes piste per peli-tahtia (51 ottelua, 19+31=50 tehopinnaa), mutta vastuuta taalaiigan puolella tuli Vancouver Canucks-paidassa vain yhdessä ottelussa.
– Oli hankalaa ja olin aika maassa. En odottanut, että kävisi näin. Tein yksisuuntaisen sopimuksen ja luulin, että vuodesta tulisi mahtava ja allekirjoittaisin perään pidemmän NHL-sopimuksen, mutta kaikki meni pieleen, Goldobin avautui yksilöimättä ongelmiaan sen tarkemmin
LUE MYÖS:
- HIFK kokeili uutta järjestelyä Nordiksella – Olli Jokiselta suora toive
- Leevi Meriläinen vaihtaa seuraa NHL:ssä
- Sport rysäytti hyökkääjähankinnan – NHL-varaus tarttui haaviin
- Stanley Cup -mestarivahdille rahakas jatkosopimus
- Jarmo Kekäläinen iski pelaajamarkkinoille – hankki taiturimaisen NHL-veteraanin
- Tapparan pistelinko jäi ilman NHL-paikkaa
- NHL-televisiointi Suomessa laajenee – taas lisää pelejä ilmaiskanaville
- Tässä ovat Liigan uudet lisenssiehdot: putoamista ei välttämättä tapahdu
- Urheilucast: tässä on Ilveksen ensi kauden päävalmentaja!
- NHL-sääntöuudistus kuumentaa kansaa: ”Tämä on todella typerää”
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Urheilucast: tässä on Ilveksen ensi kauden päävalmentaja!
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Lätkäpodi: Raimo Helminen yhdistettiin Liigan suurseuraan – ”Sen verran olen kuullut”
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”