Ura ohi! Lukuisia seuroja kiertäneeltä suomalaisvahdilta koskettava päivitys: ”Ei se tapa jolla olisin halunnut lopettaa”
Kuva: Juha Tamminen
Maalivahti Miika Wiikman lopettaa pelaajauransa.
35-vuotias Wiikman kertoo asiasta Twitter-tilillään julkaisemassaan tunteikkaassa viestiketjussa.
– En oikein tiedä kuinka löytäisin tähän oikeat sanat, mutta yritän… Viimeinen jääkiekkopelini oli 6.tammikuuta 2019. Sen jälkeen en ole pystynyt pelaamaan, enkä tule enää kykenemäänkään. Olen yrittänyt niin kovasti kuin pystyn että taas voisin, mutta kipu on vain liian kova kestettäväksi, Wiikman kirjoittaa englanninkielisessä päivityksessään.
Kokeneen veskarin mukaan lääkäreiltä ei ole tullut tilanteeseen toivoa.
– Tämä ei ole se tapa jolla olisin halunnut lopettaa lajin, joka on antanut minulle niin paljon ja ollut valtava osa elämääni. Tämä on oikeasti syvältä ja todella masentavaa.
Wiikman ura ei ollut sieltä tavanomaisimmasta päästä, sillä kiekkokiertolainen pelasi esimerkiksi Liigassa HPK:n, Lukon, Ilveksen, Kärppien, SaiPan, sekä Jokereiden riveissä.
HPK-paidassa hän pääsi juhlimaan Liiga-mestaruutta keväällä 2006.
Juniorivuotensa Ruotsissa pelannut vahti kiekkoili Pohjois-Amerikassa 2007-2010 AHL:ssä ja ECHL:ssä ja ulkomailla tutuksi tulivat lisäksi seurat Slovakiassa, Sloveniassa, Englannissa sekä viimeiseksi Ranskassa.
I don’t know how to put this in the right words but I’ll try... The last time I played a hockeygame was on january 6th 2019. Since then I haven’t been able to do so and I never will. I’ve tried my hardest to be able to do it but the pain is just too much to handle. Doctors are
physios, staff, agents and fans for all the great moments, memories and support throughout my career. If you see me in a rink somewhere in the world, don’t hesitate to come up and say hi. There is so much more I’d like to say/write but I’ll save that for some other day.
LUE MYÖS:
- Missä pelit jatkuvat? Kolme suomalaista siirtolistalle NHL:ssä
- Näkökulma: Pelastiko flunssa Tomek Valtosen?
- Jokerifaneilta näyttävä viesti päävalmentaja Tomek Valtoselle
- Jokereilta kova temppu katsomoon heitetyille tähdille!
- Pelicans: karu takaisku Jokerit-otteluun!
- Nyt jysähti Jokereissa – kolme tähtihankintaa katsomoon
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Karmea tieto julki – Liiga-seuran tappiot paljastuivat
- Kärpistä tutulle miehelle unelmadiili – Florida Panthers kutsuu!
- Kärppien kolminkertainen Suomen mestari: pelaajaura ohi
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”
- Jori Lehterä jäi pois – HIFK nosti uuden nimen parrasvaloihin