Mestiksen vakituisiin menestyjiin kuuluvan TUTOn tarina oli loppua kesken viime kauden, SuomiKiekon lähde kertoo. Tietojemme mukaan syksyllä tullut kuusinumeroinen laina kuitenkin pelasti seuran, ja joukkue sai pelattua kauden loppuun.

– Kausien aikana olemme tehneet erilaisia rahoitusratkaisuja, joilla toiminnan jatkuvuus on turvattu. Joskus kyseessä on ollut laina, joskus osakeanti, joskus myyntisaamisien rahoittaminen ja usein erilaiset maksujärjestelyt velkojien kanssa. Yksittäisiä tapauksia emme kuitenkaan kommentoi, toimitusjohtaja Dani Aavinen selvittää.

Nyt TuTo Hockey Oy:llä on velkaa, kuten varmasti monella muullakin yrityksellä vallitsevan tilanteen takia. Velkatilanne ei ole kuitenkaan onneksi kriittinen.

– Se on hallinnassa velkojien kanssa, joten tilanne ei ole hälyttävä.

Koronavirusarki tarkoittaa ikävä kyllä sitä, että suomalaisia yrityksiä menee auttamatta nurin.

– Koronan vaikutukset näkyvät totta kai myös meidän toiminnassa, mutta miten paljon ja pahasti – sen vasta aika näyttää.

Jos Mestiksen kautta ei olisi keskeytetty, olisi TUTO yltänyt pudotuspeleihin. Näiden peruminen vei seuralta vähintään 40 000 – 50 000 euron kassavirran, ja pahimmassa tapauksessa tuloja jopa yli 200 000 euroa, mikäli kausi olisi jatkunut aina loppuotteluihin asti.

Valoisa tulevaisuus

Seuralla kävi onni onnettomuudessa.

– Olimme ehtineet tekemään jo ennen koronatilanteen eskaloitumista päätöksiä säästötoimenpiteistä ensi kauden budjettiin sekä urheilullisiin ja toiminnallisiin linjauksiin, Aavinen kertoo.

– Näiden toimien ja linjausten johdosta uskomme selviävämme koronastakin paremmin kuin mikäli niitä ei olisi tehty. Voidaankin sanoa, että olimme tehneet sopeuttamistoimia jo ennen koronavirusta. Juuri päättyneen tilikauden lukemien kanssa tulemme tarkemmin ulos touko-kesäkuun vaihteessa, kun numerot valmistuvat.

Seuran tulevaisuuden näkymä on nyt niin hyvä, kuin koronavirusarjen runtelemassa yleistilanteessa se vaan voi olla.

– Seurassa vallitsee erittäin positiivinen, avoin ja luottamuksellinen fiilis tulevan suhteen. Haastavasta tilanteesta huolimatta olemme saaneet tehtyä korjausliikkeet toimintaamme ja kaupungin värikkäintä lätkää nähdään Marli Areenalla myös ensi kaudella.