Liiga-joukkueesta lähtöpassit saanut maalitykki hämmästeli ratkaisua: ”Olin järkyttynyt”
Ruotsalaishyökkääjä Edwin Hedbergin päättynyt kausi oli värikäs.
Syyskuussa 2019, vain reilua viikkoa ennen SHL-kauden avausta, Hedbergin tuolloinen joukkue Skellefteå AIK tiedotti hyökkääjän jättävän ryhmän.
26-vuotias Hedberg kertoo Hockeysverige.se-sivuston haastattelussa, että tilanteeseen päädyttiin, koska pelaajan toivomaa suurta vastuuta hyökkäyspäässä ei ollut luvassa.
Uusi pelipaikka löytyi Liigasta ja Porin Ässistä ja kaikki vaikuttikin sujuvan mukavasti. Hedberg onnistui uudessa joukkueessaan ja maaleja syntyi.
Syksyllä niin Ässille kuin laiturillekin tuli vaikeampi vaihe, mutta marraskuussa hän iski jälleen osumia kolmessa peräkkäisessä ottelussa.
Joulukuussa kaikki muuttui ja Ässät laittoi sillä hetkellä joukkueen parhaan maalintekijän pihalle. 24 otteluun tehot 9+2=11 taiteillut Hedberg kertoo hämmästelleensä ratkaisua.
– Olin järkyttynyt, voivatko he tehdä näin? Minulla oli menossa pitkästä aikaa paras kauteni, mutta he eivät nähneet minulle tulevaisuutta siellä. He halusivat muuttaa asioita saman tien ja säästää rahaa. Se tuli täysin heidän aloitteestaan, Hedberg kertoo ja jatkaa:
– Kuuluin joukkueen parhaiten palkattuihin pelaajiin ja he eivät uskoneet minulla olevan suurta tulevaisuutta joukkueessa. He päättivät vain laittaa minut pihalle.
Hedbergin tie vei Porin jälkeen Tshekin Extraligan HC Litvinoviin.
Uudessa sarjassa laituri ehti lopulta pelata loukkaantumisen vuoksi vain 12 ottelua vaatimattomin tehoin 0+3=3.
Lyhyt jakso antoi Hedbergille kuitenkin perspektiiviä tehdä vertailuja Suomen ja Tshekin pääsarjojen välillä ja mielipide on melko selvä.
– Mielestäni se (Extraliga) on todella hyvä sarja, parempi kuin Liiga. Se on huomattavasti tasaisempi.
Tällä hetkellä ilman joukkuetta oleva Hedberg viettää aikaa Ruotsin Örnsköldsvikissa ja harjoittelee yhdessä Kärpät-puolustaja Ludwig Byströmin kanssa.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Jukka Jalonen puhuu NHL-unelmastaan Viaplaylla – nosti esiin tiellä olevat esteet: ”Vaikuttavat paljon”
- HIFK täräytti pelaajahankinnan tiskiin – kaappasi toisen seuran tähtipuolustajan
- Sanni Hakala kertoi halvaantumisestaan – näin suomalaisen kampannut vastustaja reagoi
- Corey Perry astui viimein julkisuuteen ja kommentoi potkujaan: ”Ei liittynyt kehenkään joukkuekaveriini tai heidän perheenjäseniinsä”
- Suomalaispuolustajista tuli kauppatavaraa Sveitsissä – yksi ulos, toinen sisään
- Liigassa loistanut Patrik Bartosak kohun keskellä: ei ilmestynyt harjoituksiin ja rikkoi lakia
- Liigan ulkomaalaisvahvistukselle poikkeuksellinen jatkosopimus: ”Hän on sarjan kärkimaalivahteja”
- Noloa: suomalaishyökkääjä kurinpidon hampaisiin Ruotsissa filmaamisesta
- IL: Jesse Puljujärvi teki NHL:ään liittyvän paljastuksen!
- NHL:ssä jysähti iso vaihtokauppa!
- Onko lähtölaskenta alkanut? TPS-tähti ei mahdu pelaavaan kokoonpanoon
- Sydäntäsärkevä päivitys: Sanni Hakala joutuu lopettamaan uransa – halvaantui rinnasta alaspäin
- Colorado-puolustaja jättää joukkueen mielenterveys- ja alkoholiongelmien vuoksi
- Harvinainen ulostulo! Pelikaveri tylyttää Connor Bedardia ja muita Chicagon nuoria – vaatii muutosta yhteen asiaan
- Paljastus: Patrick Kane hylkäsi toisen seuran monivuotisen NHL-sopimuksen
- Siirtojytky! Kärpät teki valtavan kaappauksen – vahvistuu NHL-pelaajalla: ”Erittäin harvinaista”
- TSN: NHL-seura pisti lähes kaikki pelaajansa, varauksensa ja lupauksensa myyntiin – vain kolme turvassa
- Ryan Lasch tasoihin nolon Liiga-ennätyksen kanssa – nouseeko hän pian kaikkien aikojen ykköseksi?
- Huippulupaava puolustaja lähtee Liigasta
- No nyt! 5,5 miljoonan dollarin NHL-tykki hyllytettiin – valmentajalta suora perustelu