KHL-seura Jokerien pelaajakoordinaattori Janne Vuorinen avasi Jokerit HC:n tuoreessa podcastissa helsinkiläisseuran ensi kauden suunnitelmia.

Joukkuetta ei aiota rakentaa pelkkien pistepörssien perusteella, vaan vaakakupissa painavat myös muut seikat.

– Kaiken lähtökohta on se, että me halutaan olla vahva JOUKKUE. Jos emme pysty pelaamaan joukkueena hyvää yhteistyöjääkiekkoa, niin emme tule pärjäämään. Meidän on tiedostettava se, minkä näköistä peliä valmennus haluaa joukkueen pelaavan ja hankittava siihen sopivat pelaajat, seurapomo avaa.

– Kolme isoa asiaa ovat luistelupuoli, pelinopeus ja taito sekä pelaajan luonne. Haluamme tänne joukkuepelaajia ja sitkeitä kavereita, jotka ovat valmiita laittamaan itsensä likoon yhteisen hyvän eteen, Vuorinen kertoo.

Vuorinen avaa haastattelussa myös mm. Jokereiden kykyjenetsintäjärjestelmää sekä KHL:n pelaajaoikeuksia. Seurapomo ottaa kantaa myös KHL:ään tulossa olevaan palkkakattoon sekä sen koukeroihin.

Kuuntele Vuorisen haastattelu kokonaisuudessaan täältä.