Maalleen yllättävän MM-pronssin aikoinaan ampunut pistelinko siirtymässä Suomeen
Pavol Skalicky on siirtymässä Suomeen, kirjoittaa tsekkiläinen Hokej-sivusto. Slovakian maajoukkuemies on kyseisessä operaatiossa toistaiseksi vain puheen tasolla. Sivuston jutusta ei käy selväksi se, mihin sentterin ja oikean laiturin paikalla viihtyvä pelaaja olisi tulossa.
Jos salapoliisileikit kiinnostavat näinä kiekottomina päivinä, niin mainittakoon, että menneellä kaudella pelaajan joukkuekaveri oli esimerkiksi Adam Zboril. Hän edusti Suomessa aikoinaan SaiPaa ja Mestiksen IPK:ta sekä KeuPa HT:ta.
Nuorten MM-pronssimitalisti Skalicky puolestaan edusti Zborilin tavoin päättyneellä kaudella Tsekin pääsarjassa BK Mlada Boleslavia 51 pelissä. Pisteitä Skalicky nakutti komeat 45 (18+27, +25).
Alle 20-vuotiaiden MM-pronssin lisäksi Skalicky on voittanut peräti kolme Slovakian mestaruutta. Lisäksi hän on kuulunut maan miesjoukkueeseen MM-kisoissa useaan otteeseen.
Nuorten MM-pronssi lienee maukas mestaruuksien ohella. Skalicky upotti Ruotsin reppuun tammikuussa 2015 pronssiottelun voittomaalin.
LUE MYÖS:
- NHL-seuralla absurdi tilanne – supertähti voi tienata miljoonia kotisohvalla: ”En usko, että kukaan haluaa sitä”
- Liiga-viikon topit ja flopit: HIFK:n korkean profiilin hankinta karahti kiville
- Tappara purki sopimuksen – maalitykki hyppää kilpailijan leiriin!
- Kärppien Petri Karjalainen ei sanojaan säästellyt: ”Sulaa idiotismia”
- Florida Panthers teki oudon NHL-ennätyksen – tähän ei ole yksikään seura pystynyt
- Arttu Hyry hirmuvireessä NHL:ssä – myös Mikko Rantanen ja Roope Hintz onnistuivat
- Nyt se on varmaa! Tässä on Jonne Virtasen seuraavien vuosien työpaikka
- HIFK koki ruman murskatappion – uudella vahvistuksella painajaismainen ilta
- TPS:lle karmea takaisku – tähtihyökkääjä sivuun
- Kari Jalonen latasi tiukan viestin Tapparan pelaajille: ”Pitää asenne muuttua”
- Urheilucast: NHL-varaus palaamassa Liigaan – Jokerit, HIFK ja Kiekko-Espoo kintereillä
- Urheilucastilta pommi Liigan supertähdestä – ”Korpeaa, ahdistaa ja v*tuttaa”
- Tuttu nimi tarjolla – Liigan mestarihyökkääjä sai lähtöpassit
- IL: Tässä on Jonne Virtasen ensi kauden osoite
- Jokerit jäi taakse – tässä Otso Rantakarin uusi seura!
- Toimittaja: Philadelphia teki ratkaisunsa Rasmus Ristolaisen suhteen – treidi tulossa
- Liiga-seuralta raju ilmoitus – kuusi saa lähteä
- Connor McDavidin vauhti ei riittänyt – NHL:n nopein luistelija on suomalainen
- HIFK:lle kova vahvistus jo tänään – sopimus purettu!
- IL: Petri Matikaisen sopimus päättyy – ensi kauden joukkue paljastui!