Huh huh! Mestis-seura jysäyttää: Ryhmään jo toinen yli 400 KHL-ottelun peluri!
Mestis-joukkue TUTO Hockey tiedottaa jälleen kovan luokan vahvistuksesta, kun venäläispuolustaja Dmitry Megalinski liittyy joukkueeseen loppukauden mittaisella sopimuksella.
34-vuotias Megalinski on pelannut urallaan peräti 435 KHL-ottelua, joissa on summannut 111 (32+79) tehopistettä.
Pakki on pelannut myös 47 maaottelua Venäjän paidassa.
Turkulaisryhmän päävalmentaja Antti Virtasen mukaan joukkue tarvitsi vahvistusta puolustuspäähän kevään ratkaisupelejä varten.
– Kevään ratkaisupelit ovat fyysisiä ja pelejä tulee paljon lyhyessä ajassa, joten silloin tarvitaan leveyttä kokoonpanoon ja sitä nyt saatiin. Lisäksi saimme erittäin kovan vahvistuksen, siitä kertoo jo herran ura, Virtanen toteaa.
Alkukauden pelaamatta ollut Megalinski on tuoreesta kontrahdista innoissaan.
– Olin kesällä edellisen seurani, KHL-joukkue Severstalin, harjoitusleirillä. Lopulta en saanut sopimusta heiltä, enkä muiltakaan KHL-seuroilta, joten jäin odottamaan muita tarjouksia, Megalinski kertoo ja jatkaa:
– Kazakstanin liigan tarjous kariutui lopulta siihen, että liigassa on yläikäraja ulkomaalaispelaajille. Puolasta sain myös tarjouksen, mutta pelin taso ei vakuuttanut minua. Sitten sain tarjouksen TUTOlta, jossa näytti pelaavan myös minun vanha ystäväni Aleksander Nikulin. Soitin hänelle ja hän kehui organisaatiota, kaupunkia, faneja ja pelin tasoa. Puhelun jälkeen pohdin vielä tunnin ja päätin hyväksyä TUTOn tarjouksen.
Pakkijärkäle (191 cm, 108 kg) pelaa nyt ensimmäistä kertaa urallaan Venäkän ulkopuolella.
Megalinski on TUTO Hockeylle jo toinen kovan kaliiberin vahvistus. Tammikuun lopussa joukkue kiinnitti kokeneen KHL-hyökkääjä Nikulinin loppukaudeksi riveihinsä.
LUE MYÖS:
- HIFK kokeili uutta järjestelyä Nordiksella – Olli Jokiselta suora toive
- Leevi Meriläinen vaihtaa seuraa NHL:ssä
- Sport rysäytti hyökkääjähankinnan – NHL-varaus tarttui haaviin
- Stanley Cup -mestarivahdille rahakas jatkosopimus
- Jarmo Kekäläinen iski pelaajamarkkinoille – hankki taiturimaisen NHL-veteraanin
- Tapparan pistelinko jäi ilman NHL-paikkaa
- NHL-televisiointi Suomessa laajenee – taas lisää pelejä ilmaiskanaville
- Tässä ovat Liigan uudet lisenssiehdot: putoamista ei välttämättä tapahdu
- Urheilucast: tässä on Ilveksen ensi kauden päävalmentaja!
- NHL-sääntöuudistus kuumentaa kansaa: ”Tämä on todella typerää”
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Urheilucast: tässä on Ilveksen ensi kauden päävalmentaja!
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Lätkäpodi: Raimo Helminen yhdistettiin Liigan suurseuraan – ”Sen verran olen kuullut”