NHL:n tähtivahti vihjaa: aikoo testauttaa arvonsa kesän vapailla markkinoilla
Ruotsalaismaalivahti Robin Lehnerin loistava viime kausi New York Islandersissa johti aiemmin tusinamaalivahteihin lukeutuneen ruotsalaisen Vezina-ehdokkuuteen, minkä lisäksi mies allekirjoitti kesällä Chicago Blackhawksin kanssa rahakkaan vuoden ja viiden miljoonan taalan sopimuksen.
Pahoista henkilökohtaisista ongelmista uransa aikana kärsinyt maalivahti on vakuuttanut myös Blackhawksin maalilla ottaen jo ennen loukkaantumistaan yliotteen kokeneesta Corey Crawfordista taistelussa ykkösvahdin paikasta.
Blackhawksin uskotaankin toivovan 28-vuotiaan Lehnerin kantavan tulevaisuudessa ykkösvahdin paikan kokeneen, jo 34-vuotiaan Crawfordin sijaan. Ruotsalaisvahtia markkina-arvon testauttaminen kesän UFA-markkinoilla tuntuu kuitenkin houkuttavan, ellei tämä sitten saa Chicagolta asianmukaista jatkosopimustarjousta.
– Olen antanut alennusta koko elämäni ajan. En ole kaveri, joka haluaa myöskään tulla ylipalkatuksi. Haluan vain saada osakseni sen arvostuksen, jonka koen ansaitsevani. Katsotaan mitä tapahtuu, tai mitä ei, Lehner kommentoi sopimustilannettaan Daily Heraldille antamassaan haastattelussa.
Ruotsalaistähden asema vapailla markkinoilla olisi tulevana kesänä viime vuotta parempi, onhan tällä meneillään yhden sijaan jo toinen huippukausi. Maalivahti myöntääkin pelanneensa itsensä hyvään asemaan.
– Tilanne on eri tänä kesänä verrattuna viime vuoteen. Minulla on nyt vyölläni toinen kausi nykyisestä matkastani. Markkinat ovat myös täysin auki. Useat joukkueet tarvitsevat (hyvän) maalivahdin, eikä niitä ole markkinoilla liiaksi, Lehner muistuttaa.
Kesän maalivahtimarkkinoista on näillä näkymin tulossa kuumimmat miesmuistiin, ovathan vapaille markkinoille Lehnerin sekä seurakaveri Crawfordin lisäksi tyrkyllä mm. Washington Capitalsin Vezina-voittaja Braden Holtby, sekä Vancouver Canucksin ykkösvahti Jacob Markström.
Lehner on tilkinnyt Blackhawksin maalia tällä kaudella 25 ottelussa hurjalla torjuntaprosentilla 92,2.
LUE MYÖS: Sisäpiiritoimittaja väittää: NHL-seura valmis täräyttämään ison pelaajakaupan – tässä syy viivyttelyyn
LUE MYÖS: Arizona-fanit haluavat eroon loukkaantuneesta Antti Raannasta – ”Kietokaa hänet kuplamuoviin…”
LUE MYÖS: Lähde: Montrealiin siirtynyt Ilja Kovaltshuk jo matkalla uuteen osoitteeseen?
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Yksi kysymys sai Antti Pennasen vaitonaiseksi: ”En saa sanoa mitään”
- Aatu Rädyn vinkki pelasti Leijonat tiukasta paikasta: ”Sanoin Jupelle, että…”
- Olli Jokinen MTV:llä: tämä NHL-mies olisi viimeinen silaus Leijonien MM-joukkueeseen
- Leijonilta myrskyvaroitus: USA kumoon – NHL-mies tehoili!
- Leijonille takaisku: NHL-mies loukkaantui!
- Tässä USA:n suurin heikkous – ”Bambi” Lehtonen nosti esiin Leijonien iskun paikan
- Sopimus julki – ruotsalainen pistetykki siirtyy Liigaan: ”Alkanut lunastaa todellista potentiaaliaan”
- Leijonat haastaa MM-kultajoukkueen – ketjut julki
- IS: Cameron Hillis vaihtaa Liiga-seuraa!
- Jokerien pistetykki: uusi seura!
- IS: Jesse Puljujärvi syrjään – tässä Mikael Granlundin ketjutoverit MM-kisoissa
- Jokerit repi pistetykin sopimuksen yllättäen – fanit raivona: ”Päin v*ttua hoidettu”
- Urheilucast: Liigan rahaseura iski tarjouksen Leijonien MM-pelaajalle – valinta on nyt tehty!
- Antti Pennanen vahvisti: tässä Leijonien kentälliset ja maalivahtivalinta USA-otteluun!
- Liiga-mestari ratkeaa! Tappara-KooKoo ketjut, tv-lähetykset ja selostaja
- Lähde: Liigaan huhuttu SHL-tähti teki valintansa – tässä uusi osoite
- Nyt ei tilastot päätä huimaa – Kärpiltä erikoinen ulkomaalaishankinta
- MM-lätkä pimenee Suomessa – ilmaiskanavat pois juuri ennen turnausta
- Lehti: Tappara jysäytti uuden pelaajahankinnan tiskiin!
- Tapparasta ja NHL:stä tuttu hyökkääjä: ura ohi