Kyseenalainen temppu suututti venäläiset aiemmin – maalintekijältä nyt älytön tempaus, Ruotsista täystyrmäys: ”Olivat herkkinä, mutta ilmeisesti tuo on sallittua”
Venäjän 5-4-jatkoaikavoittoon Ruotsia vastaan päättynyt alle 20-vuotiaiden lauantainen MM-välierä piti sisällään jos jonkinlaista draamaa. Avauserässä ladottiin viisi häkkiä, ilmaveivari Nils Höglander lensi suihkuun ja menettipä Venäjä kahden maalin johtonsa nousten kuitenkin päätöserässä itse takaa 4-4:ään.
Avauserässä nähtiin lisäksi yksi toinenkin dramaattinen hetki. Sinikeltaiset hermostuivat täysin, kun jutun kuvassa oleva Aleksandr Khovanov tuuletteli 1-2-maaliaan varsin leijailevaan sävyyn. Hän meni Ruotsin vaihtoaition eteen suutelemaan paitaansa iskettyään maalin.
Voit katsoa tapauksesta videon ohesta noin kohdasta 3.07 alkaen.
– Se oli tyypillistä Venäjää, ärtynyt Albin Eriksson latasi Aftonbladetin mukaan.
Eriksson kummasteli venäläisten käytöstä. Aiemmin nuo pahoittivat mielensä kanadalaispelaajan pidettyä kypärää päässään kesken Venäjän kansallislaulun, kun vaahteranlehtipaidat ottivat käkättimeen 0-6.
– Olivat herkkinä sillon, mutta ilmeisesti tuo on sallittua – eli mennä aitiomme eteen, suudella logoa ja käyttäytyä noin, Eriksson sadatteli.
– Mutta ei se nyt ollut mitään sellaista, mihin olisimme tuhlanneet energiaa. Se oli hapanta.
Suurlupaus Samuel Fagemokaan ei katsonut venäläisten puuhia mitenkään hyvällä tavalla.
– Tämä on jääkiekkoa, jossa on tunteita, mutta tuo oli vähän kunnioittamatonta touhua.
Finaaliin rynninyt Venäjä kohtaa kello 20 alkavassa ottelussa Kanadan, Suomi ja Ruotsi pelaavat kello 16 alkaen pronsseista.
- Pekka Jormakan kohtalo ratkesi!
- Urheilucast: Minnesotan NHL-lupaus siirtyy Suomeen – tässä on seura
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun tähtilaiturista! Toinen Liiga-seura vei voiton
- Expressen: SHL:n suomalaispakki teki päätöksen tulevaisuudestaan – useat seurat jäivät nuolemaan näppejään!
- Petteri Lindbohm jätti TPS:n – paljastaa nyt seurasiirtonsa syyn: ”Saattaa olla Euroopan paras”
- JYP rysäytti ison uutisen – toimitusjohtaja vaihtuu!
- HIFK palkkasi uuden valmentajan: ”Tuo taktista osaamista”
- Tappara reagoi maalivahtitilanteeseensa – suomalaisnimi palaa Liigaan!
- Sveitsiltä poikkeava viesti Venäjä-kohuun – ei lähtenyt Suomen linjalle: ”Ennenaikaista spekuloida”
- Kasperi Kapanen tappeli NHL:ssä – Connor McDavid takoi taas hurjat tehot
- Urheilucast: Minnesotan NHL-lupaus siirtyy Suomeen – tässä on seura
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun tähtilaiturista! Toinen Liiga-seura vei voiton
- Petteri Lindbohm jätti TPS:n – paljastaa nyt seurasiirtonsa syyn: ”Saattaa olla Euroopan paras”
- Pekka Jormakan kohtalo ratkesi!
- Urheilucast: Florida teki jättitarjouksen NHL-megatähdestä – sitten Anton Lundell sai tylyn viestin
- Tappara reagoi maalivahtitilanteeseensa – suomalaisnimi palaa Liigaan!
- Expressen: SHL:n suomalaispakki teki päätöksen tulevaisuudestaan – useat seurat jäivät nuolemaan näppejään!
- Markus Nurmelta maukas vihjaus paluusta TPS:ään
- JYP rysäytti ison uutisen – toimitusjohtaja vaihtuu!
- HIFK palkkasi uuden valmentajan: ”Tuo taktista osaamista”