Tähtimaalivahti kertoi karmeita uutisia – suomalaisdebytantti jatkaa NHL:n puolella
Keskiviikkona New Jersey Devils-ottelussa voitokkaasti NHL:ssä debytoinut Kaapo Kähkönen jatkaa Minnesota Wildin kokoonpanossa ainakin perjantain ja sunnuntain kotipeleissä Ottawa Senatorsia ja Dallas Starsia vastaan.
Wildin maalivahtitandemin muodostavat kamppailuissa Kähkönen ja Alex Stalock.
Kaksikko hoitaa torjuntavastuun, sillä joukkueen ykkösveskari Devan Dubnykin tilanne on vielä epäselvä.
Dubnyk palasi torstaina joukkueen harjoituksiin oltuaan sivussa reilun viikon henkilökohtaisten syiden vuoksi.
33-vuotias kanadalainen kertoi toimittajille, että hänen vaimonsa Jennifer on sairastunut vakavasti.
– En tiedä kuinka paljon haluan kertoa yksityiskohdista, koska kyseessä on hänen yksityisasiansa, Dubnyk kertoi harjoitusten jälkeen toimittajille ja jatkoi:
– Kyseessä on kuitenkin asia, jonka vuoksi olen joutunut olemaan kotona hänen ja lasten kanssa.
Vahti kertoi vaimonsa joutuneen olemaan jonkin aikaa sairaalassa, mutta on nyt päässyt kotihoitoon. Vielä toistaiseksi kaikki on Dubnykin mukaan kuitenkin hämärän peitossa, eikä jatkosta ole tietoa.
Pariskunta on ollut yhdessä Dubnykin juniorivuosista lähtien ja perhe on kasvanut vuosien varrella kolmella pojalla.
Dubnyk kiitti vuolaasti Wild-organisaatiota vaikealla hetkellä saamastaan tuesta.
– Pelaamme työksemme jääkiekkoa, mutta kun tällaista tapahtuu, sitä tajuaa ettei millään muulla kuin perheellä ole väliä pitkässä juoksussa. Koko organisaatio, (omistaja) Craig (Leipold), (GM) Bill (Guerin) ja (päävalmentaja) Bruce (Boudreau) ovat tukeneet kaikin tavoin ja tarjonneet apuaan, Dubnyk kiitteli.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Ässät takoi huipputuloksen – jättivoitot!
- Ilves: yhteistyö uuden seuran kanssa!
- MTV:n asiantuntija Karri Kivi: nämä Liiga-seurat ovat heikentyneet eniten kesän aikana
- Tässä Jokereista tutun pistetykin uusi seura: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- Entinen Liiga-kapteeni löysi uuden pelipaikan – tässä ensi kauden osoite
- Ässät julkisti karun loukkaantumisraportin – runkomiehet pitkään sivussa
- SaiPa teki huipputuloksen – budjettiin selvä nousu ensi kaudella
- Lähde: Jukurit jahtaa kokenutta SHL-hyökkääjää – rahakas tarjous pöydällä!
- Leevi Selänne löysi uuden seuran!
- Anaheim Ducks ajautui tiukkaan tilanteeseen NHL:ssä – nämä kolme pelaajaa mahdollisesti kaupan
- LIVESEURANTA: Pitsiturnaus 2026 – finaali päättyi murskalukemiin!
- Urheilucast: HIFK, Tappara, TPS vai Kärpät? NHL-hyökkääjä tulossa Liigaan
- Nyt on synkkää – Olli Jokisen HIFK:lle takaisku
- Näkökulma: onko tässä Liigan ensi kauden yllättävä tähtihankinta?
- Paljastus Jesse Puljujärven NHL-varauksesta – tämän pelaajan Oilers olisi halunnut
- Ilves jää taakse – ulkomaalaisvahvistus vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Tomek Valtonen: tässä on Jokereiden tavoite Liigan superkaudelle
- Kärppien ex-tähti ulos Venäjällä – sopimus purettu
- Jokerit: hyökkääjä ulos!
- MTV: Veli-Matti Savinainen paljasti karun diagnoosin vammastaan – lääkäriltä pysäyttävä arvio