Liigakauden suurin sensaatio teki jatkon maailmanmestariluotsin kanssa – ”Olen todella tyytyväinen toimintaamme”

Liigakauden suurin sensaatio KooKoo tiedotti nettisivuillaan, että se jatkaa maailmanmestariluotsi Jussi Ahokkaan alaisuudessa seuraavat reilut puolitoista vuotta kevääseen 2021 asti.
"Hieno homma, että pääsemme jatkamaan hyvin alkanutta projektia samalla tiimillä. Olen todella tyytyväinen toimintaamme, olosuhteisiimme ja organisaatioomme."
#KooKoo #Liiga
Valmennustiimissä jatkavat myös valmentajat Mikko Heiskanen ja Jukka Aho sekä maalivahtivalmentaja Kari Lehtonen.
Urheilujohtaja Jarno Kultanen kertoi, että seurassa ollaan erittäin tyytyväisiä koko valmennustiimin työpanokseen.
– Tutulla nelikolla on hyvä jatkaa myös ensi kaudella. Jussi ja koko tiimi ovat osoittaneet kevään, kesän ja syksyn aikana sitoutumisensa ja ammattilaisuutensa. Jatkamme töitä yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi.
Ahokas nousi KooKoon peräsimeen täksi kaudeksi ja jälki on ollut vakuuttavaa. KooKoo keikkuu Liigassa peräti viidentenä 29 pinnan saaliillaan. Joukkue on pelannut erinomaista kiekkoa.
– Hieno homma, että pääsemme jatkamaan hyvin alkanutta projektia samalla tiimillä. Olen todella tyytyväinen toimintaamme, olosuhteisiimme ja organisaatioomme, päävalmentaja Ahokas kommentoi.
Luotsi on voittanut urallaan muun muassa alle 20- ja alle 18-vuotiaiden maailmanmestaruudet.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Jere Sallinen pitkään sopimukseen sveitsiläisseuran kanssa
- Järkyttävä tapaus junnukiekossa: valmentaja hakkasi alle 10-vuotiasta lasta mailalla
- Pistelinko Henrik Haapala löysi uuden seuran!
- NHL:n mestarisuosikille karmea takaisku!
- 41-vuotias Jarkko Immonen on rautaisessa kunnossa – ohittaa pian Timo Nummelinin
- Jukka Jalonen puhuu NHL-unelmastaan Viaplaylla – nosti esiin tiellä olevat esteet: ”Vaikuttavat paljon”
- HIFK täräytti pelaajahankinnan tiskiin – kaappasi toisen seuran tähtipuolustajan
- Sanni Hakala kertoi halvaantumisestaan – näin suomalaisen kampannut vastustaja reagoi
- Corey Perry astui viimein julkisuuteen ja kommentoi potkujaan: ”Ei liittynyt kehenkään joukkuekaveriini tai heidän perheenjäseniinsä”
- Suomalaispuolustajista tuli kauppatavaraa Sveitsissä – yksi ulos, toinen sisään
- Onko lähtölaskenta alkanut? TPS-tähti ei mahdu pelaavaan kokoonpanoon
- Potkut tulossa? Liigassa loistanut maalivahti kohun keskellä – epäillään rattijuopumuksesta
- Sydäntäsärkevä päivitys: Sanni Hakala joutuu lopettamaan uransa – halvaantui rinnasta alaspäin
- Paljastus: Patrick Kane hylkäsi toisen seuran monivuotisen NHL-sopimuksen
- Harvinainen ulostulo! Pelikaveri tylyttää Connor Bedardia ja muita Chicagon nuoria – vaatii muutosta yhteen asiaan
- HIFK täräytti pelaajahankinnan tiskiin – kaappasi toisen seuran tähtipuolustajan
- NHL:ssä jysähti iso vaihtokauppa!
- Ryan Lasch tasoihin nolon Liiga-ennätyksen kanssa – nouseeko hän pian kaikkien aikojen ykköseksi?
- Huippulupaava puolustaja lähtee Liigasta
- No nyt! 5,5 miljoonan dollarin NHL-tykki hyllytettiin – valmentajalta suora perustelu