Aiemmin viikolla potkut NHL-seura Carolina Hurricanesista saanut puolustaja Alex Lintuniemi siirtyy loppukauden sopimuksella Lahden Pelicansin riveihin.

24-vuotias puolustajajärkäle on pelannut viimeiset kuusi kautta Pohjois-Amerikassa. Lintuniemi on alunperin Los Angeles Kingsin 2. kierroksen varaus kesältä 2014. Kolmen edelliskauden ajan AHL:ssä kiekkoillut puolustaja iski viime kaudella farmiliigassa ennätyspisteensä 2+23=25. Täksi kaudeksi mies siirtyi Carolinan organisaatioon pelaten alkukauden Charlotte Checkersin AHL-porukassa.

– Lintuniemi on hyvä kahden suunnan puolustaja, joka tuo takalinjoille sekä fyysisyyttä että kiekollista osaamista. Mies haluaa hakea uuden nosteen uralleen, Pelicansin urheilutoimenjohtaja Janne Laukkanen kommentoi seuran tiedotteessa lauantaina.