Buffalo Sabresin ex-pelaaja lyttää seuran maan rakoon: ”Pelaaminen siellä oli mentaalisesti…”
Buffalo Sabres ei ole juhlinut pudotuspelipaikoilla NHL:ssä sitten kauden 2010-11, eikä meno näytä tälläkään kaudella hääviltä alun voittoputken vaihduttua tältä vuosikymmeneltä niin tuttuun tappiokierteeseen.
Useat seuran jättäneet pelaajat ovatkin viimeisten parin vuoden aikana avautuneet mediassa kovin sanoin seuran toimintakulttuurista sekä ahdistavasta ilmapiiristä. Uusimpana listalle liittyi nykyään Winnipeg Jetsissä pelaava puolustaja Nathan Beaulieu, joka latasi The Athleticille varsin suoraa puhetta Sabresin ilmapiiristä.
– Tilanne ei ollut hyvä, uskoisin voivani sanoa näin. Yritin useaan otteeseen päästä pois sieltä, mutta mitään ei tapahtunut. Olin pelannut hyvissä joukkueissa Montrealissa, jossa pääsimme pudotuspeleihin yhtä kautta lukuunottamatta joka vuosi. Sen jälkeen siirryt täysin päinvastaiseen organisaatioon pariksi vuodeksi. Se testasi ehdottomasti luonnettasi sekä rakkauttasi peliä kohtaan, Beaulieu täräyttää.
– Ryan O’Reilly puhui asiasta ja tiedän, etteivät pomot Buffalossa pitäneet kuulemastaan, mutta hän ei olisi voinut ilmaista asiaa paremmin. Pystyn allekirjoittamaan hänen puheensa täysin, Beaulieu kommentoi O’Reillyn parin vuoden takaisia puheita siitä, kuinka mies menetti rakkautensa lajiin seurassa pelatessaan.
– Sitä alkaa kyseenalaistaa monia asioita. Tiedän, että me (NHL-pelaajat) elämme melko uskomatonta elämää, mutta mikäli et nauti pelaamisesta, päivät saattavat olla todella synkkiä. Mikään rahamäärä ei pysty korvaamaan tilannetta. Mentaalisesti, se oli halventavaa, Beaulieu jatkaa ryöpytystään.
Beaulieun ja O’Reillyn lisäksi entisistä Sabres-pelureista myös Chicago Blackhawksin maalilla nykyään torjuva Robin Lehner avautui aiheesta viime kaudella lytäten mm. Sabresin ilmapiirin negatiiviseksi.
Buffalo ei ole edes kaupunkina myöskään vierasjoukkueen pelaajien suosiossa. Peräti 34% ESPN:n taannoin haastattelemista 50 pelaajasta nosti Buffalon toiseksi ankeimmaksi vieraspelipaikkakunnaksi heti Winnipegin jälkeen.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Tässä Jokereista tutun pistetykin uusi seura: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- Entinen Liiga-kapteeni löysi uuden pelipaikan – tässä ensi kauden osoite
- Ässät julkisti karun loukkaantumisraportin – runkomiehet pitkään sivussa
- SaiPa teki huipputuloksen – budjettiin selvä nousu ensi kaudella
- Lähde: Jukurit jahtaa kokenutta SHL-hyökkääjää – rahakas tarjous pöydällä!
- Leevi Selänne löysi uuden seuran!
- Anaheim Ducks ajautui tiukkaan tilanteeseen NHL:ssä – nämä kolme pelaajaa mahdollisesti kaupan
- SK: Liigan ison profiilin kanadalaisvahvistus loukkaantui – nyt tuli huojentava tieto
- Miro Heiskanen kärjen tuntumassa – tässä NHL:n 20 parasta puolustajaa
- Stanley Cup -voittaja Jevgeni Kuznetsov: uusi seura
- LIVESEURANTA: Pitsiturnaus 2026 – finaali päättyi murskalukemiin!
- Urheilucast: HIFK, Tappara, TPS vai Kärpät? NHL-hyökkääjä tulossa Liigaan
- Nyt on synkkää – Olli Jokisen HIFK:lle takaisku
- Näkökulma: onko tässä Liigan ensi kauden yllättävä tähtihankinta?
- Paljastus Jesse Puljujärven NHL-varauksesta – tämän pelaajan Oilers olisi halunnut
- Ilves jää taakse – ulkomaalaisvahvistus vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Tomek Valtonen: tässä on Jokereiden tavoite Liigan superkaudelle
- Kärppien ex-tähti ulos Venäjällä – sopimus purettu
- Jokerit: hyökkääjä ulos!
- MTV: Veli-Matti Savinainen paljasti karun diagnoosin vammastaan – lääkäriltä pysäyttävä arvio