SaiPa – JYP: Arvaamaton SaiPa vs. nousuvireinen JYP
Kuva: Juha Tamminen
Liiga
SaiPa – JYP
Keskiviikko 16.10. klo 18:30
Keskiviikon toinen liiganosto on Lappeenrannan Kisapuistossa pelattava SaiPan ja JYPin välinen taisto. SaiPa on ollut viime aikoina näissä vihjeissäkin tapetilla ja lähinnä siksi, että joukkue on ollut maistuvahko vastapelikohde. JYP on puolestaan kiillottanut kilpeään siinä määrin, että mahtuu jo Liigan kärkikuusikkoon. Miten joukkue sitten viihtyy Lappeenrannan illassa?
SaiPa onnistui hakemaan Ässiltä 0-3 pisteet. Ottelussa kävi ilmi, että patapaidat joutuvat tekemään aivan suunnattoman työn jokaisen maalin eteen ja lauantaina niitä ei saatu yhtään. SaiPa pelasi Lukko-pelin lopun ja Ässä-pelin vahvasti, mutta edelleenkin odotan Tero Lehterän joukkueelta selkeämpää peli-ilmettä. Lisäksi puolustuksen kiekollinen osaaminen on liian harvoilla hartioilla. Dante Salituron try-out ei antanut aihetta jatkoon ja mies jatkaa muualla.
JYP on parantanut peliään huomattavasti kauden edetessä. Perjantaina se hyydytti Pelicansin hyökkäykset eleettömästi, eikä Eetu Laurikainen joutunut venymään ihmetekoihin. Julius Honka parantanee saadessaan otteluja alle ja miehestä tulee olemaan iloa JYPin alakerrassa. Jos jossain JYPin pitää parantaa, niin se on alivoimapeli. Tämä osa-alue ei toiminut Pelicansiakaan vastaan kunnolla. Joka tapauksessa JYPin kaudesta on tulossa hyvä.
Lyö vetoa ottelusta:
SaiPa on tällä hetkellä hyvin arvaamaton ja ottelu voi lähteä vähän mihin suuntaan vain. Näillä linjoilla olisin taipuvainen tekemään pikkuyrityksen runsasmaalisuudesta. SaiPan alakerta on hieman hasardiherkkä ja JYPin otteluissa on nähty keskimäärin runsaasti maaleja. Vetosuositus on Ottelussa yli 5.5 maalia kertoimella 2,09. LYÖ VETO tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon. Lunasta in tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ruotsalaispelaaja lähtee NHL:stä – solmi pitkän sopimuksen uuteen seuraan
- Nuorten Leijonien joukkue kesän turnaukseen selvillä!
- NHL-konkari ohitti Liigan – rahakas tarjous ei muuttanut päätöstä
- Jonathan Quickin seuraava siirto varmistui – NHL-legenda palaa heti
- Nyt ratkesi – NHL-supertähti valitsi Dallasin!
- Nyt pamahti iso NHL-diili – puolustajalle 54 miljoonaa dollaria
- Huippumaalivahti ja NHL-seura oudossa tilanteessa – iso kuilu raha-asioissa
- Petteri Rimpiseltä itsevarma arvio ensi kaudesta IL:lle – ”Ehdottomasti”
- Tampere Cup 2026: Ottelut, tulokset, liput
- Pitsiturnaus 2026 - Rauma: Ottelut, tulokset, tv, liput
- Tässä syy Mikko Rantasen kohusiirrolle? Tämä tapaus harjoituksissa oli liikaa Carolinalle
- SK: NHL-supertähti haluaa pelata tässä Liiga-joukkueessa – yhdellä ehdolla
- Nappaako Jarmo Kekäläinen jättivonkaleen NHL-markkinoilta? ”95-prosenttisen varmaa”
- Florida Panthers: luottomies pidätetty – seura reagoi välittömästi
- Se oli siinä – NHL-vahti lopettaa: ”Moni ei nähnyt henkilökohtaista taisteluani”
- Patrik Laineen ympärillä käy jälleen kuhina – uusi NHL-seura nousi esiin
- Urheilucast: Jonne Tammelasta uusi käänne – toinen Liiga-seura houkuttelee tuntuvalla tarjouksella
- Chicago Blackhawks NHL-legendan perässä – Connor Bedard ylistää: ”Edelleen mahtava pelaaja”
- SHL-seura kasaa hurjaa tähtisikermää – 3500 ottelun edestä NHL-kokemusta
- Tappara sai jättivahvistuksen – NHL:n ykköskierroksen varaus palaa Liigaan