HIFK:n entisen NHL-vahvistuksen kiertolaiselämä jatkuu: Farmijoukkueen testidiili meni mönkään!
Viime kaudella HIFK:ssa käväisseellä kanadalaishyökkääjä Lucas Lessiolla on jälleen edessään uuden joukkueen etsintä.
26-vuotias Lessio haki try out-sopimuksella pelipaikkaa AHL:n Charlotte Checkersista, mutta seura kertoo nettisivullaan vapauttaneensa laiturin testidiilistään.
Lession viime sesonki oli erittäin rikkonainen. Hän pelasi HIFK:ssa ainoastaan 16 ottelua, joissa summasi kelvolliset 11 (6+5) tehopinnaa. Marraskuussa laituri siirtyi Tshekin pääsarjajoukkue Mountfield HK:n riveihin, mutta loukkaantui jo kuuden ottelun jälkeen. Lopulta kamppailuja kertyi seurassa vain 15 vaatimattomin tehoin 3+3=6.
Viimeiset kolme sesonkia kanukki on elänyt melkoista kiertolaiselämää, sillä hän on tuona aikana pelannut peräti kuudessa eri seurassa. HIFK:n ja Mountfieldin lisäksi hän on edustanut KHL:ssä Medvescak Zagrebia, Dinamo Riikaa ja Kunlun Red Staria, sekä SHL:ssä Örebro HK:ta.
Phoenix Coyotesin (nyk. Arizona Coyotes) kakkoskierroksen varaus kesältä 2011 on pelannut urallaan myös 41 NHL-ottelua.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Pohjois-Amerikassa pyöräytettiin vaihtokauppa – tietää huonoa Tapparalle?
- Brad Marchandilta tyly kuitti toisen NHL-seuran kapteenivalintaan
- IS: Antti Pennasen sopimus katkolla ensi keväänä – nyt tuli merkittävä tieto!
- HIFK:n uusi vahvistus yhä sivussa – nyt selvisi paluuaikataulu
- Urheilucastin väite: Patrik Laineen NHL-tilanne muuttui rajusti – nyt on vaikean ratkaisun paikka
- Urheilucast: NHL-pomo teki Benjamin Rautiaisen takia Tampereella jotain poikkeuksellista – nyt ei lupaa hyvää Tapparalle
- NL-kausi 2026-27: Suomalaiset, tv, ottelut, tulokset
- Liigasta tuttu supertähti makasi liikkumattomana jäällä – valmentaja teki poikkeuksellisen ratkaisun
- Tappara avasi CHL-kauden voitolla – Tampereella karu yleisömäärä
- Ässille huippuvahvistus – tuore hyökkääjähankinta debytoi kotiavauksessa
- Urheilucast: Kova nimi on jälleen vapaana Liigassa – ”Puhelimessa on äänet päällä”
- Jokerien huippuhankinnalta suora viesti Sportin faneille: ”Tuskin missään muualla…”
- Käsittämätön määrä tulivoimaa! Tässä ovat Liigan TOP 5 -hyökkääjät
- Kärppien mestarin piti olla ykköshankinta – sai väistyä Jokereista tutun tieltä
- Suuria kehitysaskeleita ja kokeneita konkareita – tässä ovat Liigan TOP 5 -puolustajat!
- IL: Jokerien Liiga-konkari lähtee – yllättävä joukkue!
- Juhamatti Aaltonen latasi MTV:llä – tässä Liigan musta hevonen: ”En olisi yllättynyt, vaikka olisivat kärkinelikossa”
- Yle: Ismo Lehkonen nosti Patrik Laineelle yhden vaihtoehdon ylitse muiden
- Patrik Laine: nyt tuli tieto, joka muuttaa asetelmaa
- Tappara voi menettää timanttinsa – NHL:stä tuli tyly viesti