Avalanchen sysismustassa ottelussa yksi pieni ilonaihe – tähtihyökkääjä toisti NHL:ssä tempun, johon kuluvalla vuosituhannella ei ole pystynyt kukaan muu
Vaikka Colorado Avalanche koki yöllä kovia St. Louis Bluesia vastaan suomalaistähti Mikko Rantasen loukkantumisen sekä 1-3-tappionsa myötä, oli tuossa ottelussa joukkueen näkökulmasta yksi pieni iloinen asia.
Kun Avsin ykkössentteri Nathan MacKinnon maalasi Coloradolle, kasvatti tällä kaudella tehot 5+7=12 iskenyt pelaaja pisteputkensa yhdeksään. Keskushyökkääjä on onnistunut nousemaan tehoille siis sesongin jokaisessa ottelussa.
Pisteputki hakee vertaistaan. Kanadalaisesta tuli viides pelaaja kautta NHL-historian, joka on onnistunut latomaan kauden alusta vähintään yhdeksän ottelun pituisen pisteputken. Kuluvalla vuosituhannella moiseen ei ole pystynyt kukaan muu, mutta MacKinnon itse liekehti samalla tavalla vuosi sitten.
Edellisen kerran vastaavaa on nähty joltain muulta pelaajalta kaudella 1985-86, jolloin maailman kaikkien aikojen kiekkoilija Wayne Gretzky ylsi juurikin yhdeksän peliä käsittäneeseen putkeen.
Muut tähän yltäneet ovat Charlie Simmer, Guy Lafleur ja Rod Gilbert.
Nathan MacKinnon became the fifth player in NHL history to record a season-opening point streak of 9+ games in consecutive seasons. #NHLStats
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Juhamatti Aaltonen latasi MTV:llä – tässä Liigan musta hevonen: ”En olisi yllättynyt, vaikka olisivat kärkinelikossa”
- Tappara voi menettää timanttinsa – NHL:stä tuli tyly viesti
- Suomalaistähdelle iso kunnianosoitus Ruotsissa – valittiin joukkueensa kapteeniksi
- Eeli Tolvaselle miljoonadiili NHL:ssä – tässä uusi seura!
- Liiga-kausi 2026-27: Ottelut, tulokset, sarjataulukko, tv
- Jokerien huippuhankinnalta suora viesti Sportin faneille: ”Tuskin missään muualla…”
- Jokerien Liiga-paluu päättyi katkerasti – nyt puhuu kapteeni
- Näkökulma: Jokereiden suurimmat heikkoudet näkyivät heti avauspelissä
- Näillä ketjuilla Jokerit palaa Liigaan – heti ongelmia!
- Liiga alkaa tänään – neljä merkittävää sääntömuutosta!
- Liigan kausiennakko – sijat 13-17: nämä joukkueet putoavat B-sarjaan
- Urheilucast: Oula Palve kiinnostaa Liigassa – kaksi joukkuetta kintereillä
- Uskomaton taso – tässä ovat Liigan TOP 5 -maalivahdit!
- Käsittämätön määrä tulivoimaa! Tässä ovat Liigan TOP 5 -hyökkääjät
- IL: Jokerien Liiga-konkari lähtee – yllättävä joukkue!
- Suuria kehitysaskeleita ja kokeneita konkareita – tässä ovat Liigan TOP 5 -puolustajat!
- IS: HIFK:n tähtihankinta lataa suorat sanat – ”Jokereihin en olisi mennyt”
- Urheilucast: Kova nimi on jälleen vapaana Liigassa – ”Puhelimessa on äänet päällä”
- Liigan kausiennakko – sijat 5-8: Päättyykö Kärppien nolo räpiköinti vihdoin?
- Liigan kausiennakko – sijat 9-12: Loppuuko Raimo Helmisen voittokulku?
