Anaheim Ducksin luottopuolustajan loukkaantuminen arvioitua pahempi – edessä pitkä huili
Anaheim Ducks joutuu tulemaan pahimassa tapauksessa seuraavat kymmenen viikkoa toimeen ilman luottopuolustajaansa Josh Mansonia.
Vielä toissa kaudella komeat 37 (3+30) tehopinnaa sekä komean plusmiinus-lukeman +34 merkkauttanut Manson väänsi polvensa ikävän näköisesti viikko sitten ottelussa Dallas Starsia vastaan. Orange County Register -lehden mukaan alunperin pienenä venähdyksenä pidetty vamma on osoittautunut jatkotutkimuksissa arveltua pahemmaksi.
28-vuotias puolustajajätti on kuulunut jo useiden kausien ajan Ducksin luottopuolustajiin. Viime kaudella keskimäärin 22.18 minuuttia illassa Ducksin puolustuksessa luutinut joukkueensa ahkerin taklaaja on tehojensa lisäksi joukkueelleen korvaamaton puolustava puolustaja sekä laukausten blokkaaja.
Isokokoisen luottopuolustajan loukkaantuminen on Ducksille valtava takaisku myös siksi, että viime kaudella NHL:n kellarikerrokseen sukeltanut joukkue on aloittanut kautensa odotuksia paremmin – se on napannut alkukauden 14 ottelustaan peräti kahdeksan voittoa.
LUE MYÖS: Tähtipuolustaja Dustin Byfuglienin poissaolon syy selvisi? NHL-hovitoimittajalta kova paljastus
LUE MYÖS: NHL-supertähti lyttäsi itsensä kovin sanoin: ”He hankkivat minut tekemään tulosta – näytin ihan tulokaspelaajalta”
LUE MYÖS: Kokenut NHL-pomo saapuu Karjala-turnaukseen – Jesse Puljujärven tilanteeseen pian ratkaisu?
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Jokerien huippuhankinnalta suora viesti Sportin faneille: ”Tuskin missään muualla…”
- Jokerien Liiga-paluu päättyi katkerasti – nyt puhuu kapteeni
- Näkökulma: Jokereiden suurimmat heikkoudet näkyivät heti avauspelissä
- Näillä ketjuilla Jokerit palaa Liigaan – heti ongelmia!
- Liiga alkaa tänään – neljä merkittävää sääntömuutosta!
- Ruotsista suora viesti Rikard Grönborgille – tämä asia tuotava mukana Suomesta
- Evander Kane rikkoi hiljaisuuden – hyytävä uhkaus
- MTV: Liigan pudotuspeleihin tulossa iso muutos
- MTV: Liigaan yllättävä sääntömuutos viime hetkellä
- LIVESEURANTA: Liigan superkauden avauskierros – Raimo Helmisen SaiPa löylyttää Tapparaa!
- Liigan kausiennakko – sijat 13-17: nämä joukkueet putoavat B-sarjaan
- Urheilucast: Oula Palve kiinnostaa Liigassa – kaksi joukkuetta kintereillä
- Uskomaton taso – tässä ovat Liigan TOP 5 -maalivahdit!
- Käsittämätön määrä tulivoimaa! Tässä ovat Liigan TOP 5 -hyökkääjät
- IL: Jokerien Liiga-konkari lähtee – yllättävä joukkue!
- Suuria kehitysaskeleita ja kokeneita konkareita – tässä ovat Liigan TOP 5 -puolustajat!
- IS: HIFK:n tähtihankinta lataa suorat sanat – ”Jokereihin en olisi mennyt”
- Urheilucast: Kova nimi on jälleen vapaana Liigassa – ”Puhelimessa on äänet päällä”
- Liigan kausiennakko – sijat 5-8: Päättyykö Kärppien nolo räpiköinti vihdoin?
- Liigan kausiennakko – sijat 9-12: Loppuuko Raimo Helmisen voittokulku?