Pohjois-Amerikan kiekkomedioissa levisi tiistaina raju väite Pittsburgh Penguinsin megatähti Jevgeni Malkinin osallisuudesta toisen tähtihyökkääjä Phil Kesselin siirrossa Arizona Coyotesiin kesällä.

The Athleticin toimittaja Rob Rossin haastattelema Malkin myönsi välien Kesselin kanssa olleen varsinkin loppuaikoina kireät. Mediassa levisi jopa väite Malkinin vaatineen Penguinsin seurajohdolta joko Kesselin tai itsensä kauppaamista toisaalle. Tuon väitteen Malkin kuitenkin kumosi perättömänä, joskaan venäläinen ei tiettävästi halunnut ainakaan jatkaa Kesselin ketjukaverina.

Malkin oli Rossin sisäpiirilähteiden mukaan kyllästynyt varsinkin Kesselin sekä Penguinsin päävalmentaja Mike Sullivanin välisiin konflikteihin.

– Kauden jälkeen kaikki omistajaportaasta seurajohtoon ja valmennukseen uskoivat, että Kesselin pitää lähteä, jotta Malkin jää seuraan, Rossi kirjoittaa.

Toimittaja kertoo lisäksi, että Malkinin mielestä Kesselin voittamisen nälkä olisi ollut kahden Stanley Cupin jälkeen vajaavainen ja että tätä kiinnostivat lähinnä omat tehopisteet.

Malkin pelkäsi Rossin mukaan myös sitä, että jatkaessaan jenkkilaiturin sentterinä hänet itsensäkin nähtäisiin jatkossa samassa valossa. Kovista tehoista huolimatta Malkin jäi viime kaudella plusmiinus-tilastossa lukemaan -25, Kessel lukemaan -19.