NHL:n suomalaispakilta terveisiä – törkytempun tehneen supertähden kannattaa pitää pää ylhäällä? ”Tuollaisia ei unohdeta”
Columbus Blue Jacketsin Markus Nutivaara koki huhtikuussa kovia, kun Tampa Bay Lightningin supertähti Nikita Kutsherov sikaili suomalaisen kauden pakettiin pudotuspeleissä. Tapahtuma sai paljon huomiota venäläisen tultua aiemmin kaudella tutuksi huimasta pisteiden latomisesta.
Suomalaispakki palasi tuohon kohauttaneeseen tapaukseen NHL Wihtout a Map -dokumenttisarjan tuoreessa jaksossa. Oululaislähtöinen pakki lupasi pistelingolle erityiskohtelua, mikäli pelaajat kohtaavat jäällä.
– Varmasti menen kaksi tai kolme kertaa lujempaa päin, jos hän tulee vastaan. Tuollaisia ei unohdeta, Nutivaara virnisteli.
Pakki tehoili viime kaudella runkosarjan 80 pelissä saldon 5+16=21, kaksi pudotuspeliottelua eivät tuoneet tehoja.
– Nyt on nuorien aika nousta esille. Olemme saaneet olla hyvässä hoivassa jo jonkin aikaa. Nyt pitää odottaa itseltä ja muilta nuorilta, että pystymme nostamaan omalla tekemisellämme joukkuetta. Siinä on hyvä avain ensi kauteen.
LUE MYÖS:
- Liiga-viikon topit ja flopit: HIFK:n korkean profiilin hankinta karahti kiville
- Tappara purki sopimuksen – maalitykki hyppää kilpailijan leiriin!
- Kärppien Petri Karjalainen ei sanojaan säästellyt: ”Sulaa idiotismia”
- Florida Panthers teki oudon NHL-ennätyksen – tähän ei ole yksikään seura pystynyt
- Arttu Hyry hirmuvireessä NHL:ssä – myös Mikko Rantanen ja Roope Hintz onnistuivat
- Nyt se on varmaa! Tässä on Jonne Virtasen seuraavien vuosien työpaikka
- HIFK koki ruman murskatappion – uudella vahvistuksella painajaismainen ilta
- TPS:lle karmea takaisku – tähtihyökkääjä sivuun
- Kari Jalonen latasi tiukan viestin Tapparan pelaajille: ”Pitää asenne muuttua”
- NHL-legenda jäi taakse – Sidney Crosby saavutti huiman rajapyykin
- Urheilucast: NHL-varaus palaamassa Liigaan – Jokerit, HIFK ja Kiekko-Espoo kintereillä
- Urheilucastilta pommi Liigan supertähdestä – ”Korpeaa, ahdistaa ja v*tuttaa”
- Tuttu nimi tarjolla – Liigan mestarihyökkääjä sai lähtöpassit
- IL: Tässä on Jonne Virtasen ensi kauden osoite
- Jokerit jäi taakse – tässä Otso Rantakarin uusi seura!
- Toimittaja: Philadelphia teki ratkaisunsa Rasmus Ristolaisen suhteen – treidi tulossa
- Liiga-seuralta raju ilmoitus – kuusi saa lähteä
- Connor McDavidin vauhti ei riittänyt – NHL:n nopein luistelija on suomalainen
- HIFK:lle kova vahvistus jo tänään – sopimus purettu!
- IL: Petri Matikaisen sopimus päättyy – ensi kauden joukkue paljastui!