Liigajoukkue saa kertalaakista kaksi tähtipelaajaa – NHL:stä tullut suomalainen pistelinko haluaa palata rapakon taakse: ”Edelleen tavoitteeni”
TPS:llä on ollut lähimenneisyydessä viestittävänää iloisia uutisia. Joukkue sai NHL-joukkue San Jose Sharksin mukana olleen pakki Tony Sundin takalinjoilleen, ja lisäksi turkulaiset tiedottivat puolustaja Filip Windlertin toipuneen pelikuntoon uuden viikon haasteita varten.
TPS:n urheilutoimenjohtaja Antero Niittymäki kertoi, että suunnitelma oli hyvin pitkälti se, että Sund pelaisi turkulaisjoukkueen nutussa tulevan kauden.
– Kiitos San Joselle siitä, että he pitivät meidät tietoisina koko ajan missä Tonyn kanssa mennään, koska välillä nämä asiat myös muuttuvat.
– Tonylle on kaavailtu isoa roolia meille täksi kaudeksi, joten on sanomattakin selvää, että olemme innoissamme saadessamme hänet takaisin.
Lähelle viime kevään maailmanmestarijoukkuetta päässyt Sund oli Liigan menneen kauden tehokkaimpia pakkeja. Hän iski runkosarjan 60 ottelussa komeat tehot 8+27=35.
Kiekolla hyvin pelaava pakki on valmis urakkaansa TPS-paidassa.
– NHL on edelleen tavoitteeni, mutta sitä ennen haluan ottaa urallani seuraavia kehitysaskelia. Minulle TPS on paikka, jossa pääsen kehittymään parhaissa mahdollisissa olosuhteissa Suomessa.
– Teen kaikkeni sen eteen, että pystymme tarjoamaan turkulaisille voitokkaita elämyksiä alkaneella liigakaudella.
Uusi liigaviikko alkaa tänään tiistaina Tapparan ja Kärppien välisellä herkkupalalla. TPS urakoi keskiviikkona KooKoota vastaan.
Lähde: TPS:n kotisivut
LUE MYÖS:
- Benjamin Rautiainen: NHL-tilanne muuttui merkittävästi
- Aitio: Jokereiden ympärillä muhii nyt valtava siirto
- Benjamin Rautiainen säväytti heti NHL-seuran matkassa – selässä legendaarinen pelinumero
- Olli Jokinen näki tarpeeksi – HIFK:ssa täysremontti
- Onko Tappara etsimässä uutta vahvistusta? Näin vastaa Kari Jalonen
- Montreal Canadiens iski pöytään kaksi sopimusuutista – Stanley Cup -mestarille rahakas diili
- Sopimus purettu – nuori puolustaja ulos Pelicansista
- Pitkälle NHL-uralle jatkoa – Carolinan mestarikapteeni sai jatkosopimuksen
- Kaupattu pistetykki löi rahoiksi NHL:ssä – tuntuva palkankorotus
- NHL:ssä rysähti vielä yksi kahdeksan vuoden mittainen sopimus!
- Lähtö tuli – TPS:stä tuttu pelaaja vapaille markkinoille
- KooKoo saa huippuvahvistuksen
- Urheilucast: Patrik Laine löytämässä uuden seuran NHL:stä – ”Kiinnostus molemminpuolista”
- Jokereilta pelaajavaihto – hyökkääjä sisään, toinen ulos
- Iso kaappaus Liigassa: Petteri Lindbohm löysi uuden seuran
- Pekka Jormakka paljasti podcastissa: tässä uusi osoite!
- Ville Peltonen nostettiin Sveitsissä kyseenalaisen listan kärkeen
- Jokereille jättimäinen takaisku – tähtihyökkääjä pitkään sivussa!
- Patrik Laineen vaimolta vihiä tulevasta
- Iso kunnia – Leijonien tähti valittiin jättiseuran kapteeniksi!