Liigajoukkue pestasi tutun vahvistuksen – huhut viime kauden pistelingon nappaamisesta voidaan unohtaa?
Lahden Pelicans tiedotti kotisivuillaan, että joukkuetta jo viime kaudella edustanut pakki Aleksandr Shchemerov palaa Lahteen vuoden mittaisella lainapahvilla. Hän tulee mastokaupunkiin KHL-joukkue Avtomobilistista.
22-vuotias pakki pelasi Lahdessa viime kaudella 38 ottelussa tehoin 1+5=6. Pelaajan vahvuudet ovat puolustavassa puolustamisessa, ja siinä hän onnistui menneellä kaudella oikeinkin hyvin.
– Meillä oli tahtotila saada Shchemerov tänne vielä toiseksi kaudeksi, sillä mies otti isoja harppauksia viime kauden aikana ja oli pidetty pelaaja joukkueessa, urheilutoimenjohtaja Janne Laukkanen kommentoi.
– Myös Avtomobilist oli tyytyväinen miehen kehitykseen ja tällä kaudella pelaajan sekä Avtomobilistin tavoitteena on, että Shchemerov pelaa takalinjoillamme isossa roolissa isoja minuutteja.
Pelaaja on Pelicansin mukana viikonloppuna CHL:n vieraspeleissä Keski-Euroopassa.
Venäläisen tulo Lahteen tarkoittaa sitä, että TPS:ssä viime kaudella kaikkiaan peräti 44 pinnaa (12+32) latonut Ilkka Heikkinen ei liene ole liittymässä Pelicansiin. Häntä on huhuttu joukkueeseen pidemmän tovin.
Heikkinen on sopimukseton ja Pelicansin pakistoon kuuluu jo kahdeksan realistista liigapakkia.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Leijonat-puolustaja Peetro Seppälä palaa Liigaan – ”EHT-tason pelaaja”
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- JYPistä potkut saanut päävalmentaja: uusi työ!
- HPK: maajoukkuepuolustajan sopimus purettu!
- Liigan pudotuspeliennakko – Tappara & KooKoo: Rysähtääkö finaalisarjassa kaikkien aikojen sensaatio?
- Leijonat iskee Tshekin kimppuun – tässä kentälliset otteluun
- Urheilucast: Patrik Laineen ura voi päättyä – Mikko Lehtoselta kylmänviileä kommentti
- Lauri Marjamäki: uusi työpesti!
- Elmeri Eronen jättää Liiga-kaukalot – uusi joukkue selvillä!
- Lehti: HIFK:n ulkomaalaisvahvistus lähtee – tässä uusi seura!
- IL: Raimo Helmisen SaiPa jysäytti hurjan kaappauksen – ”Kovemmat meriitit kuin Maxime Fortierilla”
- Jokerit räväytti: 15 pelaajakiinnitystä julki!
- Jukka Jalonen palaa Liigaan!
- Keski-Euroopan ”suomalaisseurasta” ei oteta pelaajia Leijonien MM-leiriryhmään
- IL: HIFK kävi ryöstöretkellä Liigan välieräjoukkueessa – Olli Jokisella selvä teema
- Pelicans-kapteeni jättää seuran – ”Kiitos”
- Reid Gardinerin päihittänyt maalitykki sai lähteä – siirto Tapparaan vireillä!
- UC: Jokerit rysäytti jättihankinnan – nyt tuli karu tieto
- HPK rysäytti: Tiskiin 10 pelaajasopimusta – neljä uutta hankintaa
- Suuri suru: KalPan ja Columbuksen entinen hyökkääjä on kuollut
