Lähes lennosta uuteen työhön: Kultaleijona lopetti uransa ja suunnitteli täysin vapaata vuotta – eräs kysely muutti kaiken
Kuva: Juha Tamminen
Suomessa ainoastaan kasvattajaseuraansa Lukkoa edustanut Janne Niskala lopetti pitkän pelaajauransa viime kauteen.
Kevään 2011 kultaleijonan suunnitelmissa oli vetää hetki happea, mutta Lukon urheilujohtaja Kalle Sahlstedt halusi puolustajan tietotaidon heti käyttöön.
– Ensin ajattelin, että voisin pitää kokonaan vapaan vuoden, mutta kun pari kuukautta kauden päättymisestä oli kulunut ja sain vähän levätä, niin vastasin hänelle myöntävästi, Niskala toteaa Lukon nettisivulla.
Kokenut pelimies kertoo nähneensä vuosien varrella sen, miten ammattikiekkoilijan elämä on muuttunut. Vielä parikymmentä vuotta sitten saatettiin kesä mennä läpi vain golfia ja tennistä pelaten, mutta nykyään tilanne on täysin toinen.
– Nyt mukana on omat fysiikkavalmentajat, ruokavaliot ja erityisesti viiden viimeisen vuoden aikana myös henkinen valmennus on korostunut, Niskala painottaa ja jatkaa:
– Vielä 2011 kisoissa meille kävi joku ”puhumassa”, mutta nyt kaikissa liigajoukkueissa on mahdollisuus keskustella ulkopuolisen ammattilaisen kanssa. Tämä on varsinkin nuorille pelaajille hieno mahdollisuus, kun muutetaan uuteen ympäristöön.
Puhuessaan omasta pelaajaurastaaan nostaa Niskala esiin yhden toteutumattoman unelman. Liiga-mestaruutta hän ei koskaan voittanut.
Lähelle finaalipaikkaa Lukko pääsi kaudella 2015, kun Tappara pudotti raumalaiset välierissä oltuaan ottelusarjaa tappiolla jo voitoin 1-3.
– Monesti menestys on pienestä kiinni ja siinä piilee palloilulajien hienous. Kyllä mestaruus on realistinen mahdollisuus ja sen eteen Raumalla tehdään töitä, Niskala toteaa ja jatkaa:
– Organisaatiossa on tapahtunut paljon hyviä asioita viime vuosina ja sama kehitys jatkuu edelleen
Niskala itse toimii alkavalla kaudella A-junioreiden apuvalmentajana.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Megatarjous räjäytti NHL-markkinat – Leo Carlssonin vanha kommentti nostettiin esiin
- KHL:ssä huipputehot takonut hyökkääjä siirtyy NHL-mestarisuosikin riveihin
- Fanien unelma käymässä toteen: Jarmo Kekäläinen kiinnittämässä Stanley Cup -sankarin
- Nyt jysähti! NHL:n ruotsalaistähdestä jättimäinen tarjous
- Voi ei! Connor Bedard loukkaantui – katso video
- NHL:n suomalaisseurasta iso sopimusuutinen – kapteenille diili
- SaiPan Teemu Kivihalme siirtyy yllättävään osoitteeseen
- Ruotsalaishyökkääjä vaihtaa SHL:n SM-liigaan
- Miika Roine teki ratkaisunsa – pitkäaikainen Liiga-kapteeni jatkaa uraansa ulkomailla
- Eeli Tolvanen herättää ”paljon kiinnostusta” NHL:ssä – tällaisia tarjouksia pöydällä
- Antti Pennanen: raskas henkilökohtainen paljastus – “En jaksa enää”
- Ei jatkoa NHL:ssä – Dallas Stars hylkäsi suomalaisen
- Urheilucast: Pekka Jormakka lähellä Liiga-sopimusta – tässä uusi seura?
- Sveitsi jää taakse – luottosentteri palaa Liigaan
- TSN: Suomalaisjytky Floridassa – ratkaisu voi tulla jo tänään
- Aleksander Barkovin Florida teki yllättävän NHL-kaupan – iso muutos alkaa
- Täyskäännös NHL:ssä – Jesperi Kotkaniemen kohtalo meni päälaelleen viime hetkellä
- Pistetykki lähti KalPasta – uusi seura käytännössä selvillä
- Matias Maccellin seura NHL:ssä vaihtuu
- Jokerien Liiga-konkari päätti jatkostaan – uusi seura löytyi läheltä