Hughesin veljeksistä puhuttaessa kaikki kiekkoseuraajat tuntevat taatusti Jack Hughesin, joka varattiin NHL:n kesän varaustilaisuuden ensimmäisenä pelaajana ennen Kaapo Kakkoa.

Pienemmälle huomiolla jäänyt, puolustajana pelaava isoveli Quinn Hughes on hänkin aivan NHL:n eliittilupausten joukkoon kuuluva pelimies, varattiinhan nuorukainen taalaliigaan Vancouver Canucksin toimesta viime vuonna, 1. kierroksen seitsemäntenä pelaajana.

Jackin tavoin pienikokoinen, vain 179-senttinen velipoika pääsi haistelemaan NHL-tunnelmaa jo viime kaudella, kun Canucks nosti miehen joukkueeseensa runkosarjan viiden viimeisen ottelun ajaksi heti puolustajan yliopistokauden päätyttyä.

Canucksin päävalmentaja Travis Green kehuukin vuolaasti kolmessa pelissä vakuuttavaa jälkeä esittäneen ja kolme syöttöpistettä merkkauttaneen puolustajan sisääntuloa NHL-kuvioihin.

– Hänellä on ehdottomasti potentiaalia tulla käänteentekeväksi pelaajaksi NHL:ssä. Hän teki noissa viidessä pelissä asioita, joita emme todennäköisesti ole nähneet puolustuksessamme koko sinä aikana, jonka olen ollut täällä, kahden kauden ajan Canucksia käskyttänyt Green lataa Sportsnetin haastattelussa.

– Kun katsot nyky-NHL:ää, kuinka tärkeää onkaan osata tuoda kiekko ulos alueelta ja liikuttaa sitä. Se miten pystyt tuomaan kiekon ylös ja luomaan hyökkäystilanteita, on todella tärkeää. Hänen seuraamisensa oli todella jännittävää, Green kehuu loistavana kiekon ylöstuojana pidettävää 19-vuotiasta.

Hughesin veljekset saattavat hyvinkin kilpailla alkavalla kaudella keskenään myös NHL:n vuoden tulokkaan tittelistä keskenään.