KOOVEE tiedotti tiistaina nettisivuillaan, että puolustajakonkari Mikko Pukka (vuoden 2014 arkistokuvassa) on Mestiksessä pelaavan tamperelaispoppoon tuorein hankinta. Pakki pelasi viime kaudella länsinaapuri Ruotsissa Björklövenin joukkueessa.

Pukka edusti tuota laumaa kaksi ja puoli kautta. Runkosarjan 82 ottelussa syntyivät tehot 6+16=22, viidessä karsintapelissä tilille kertyi yksi syöttöpinna.

Aiemmin puolustaja on luutinut mm. Liigan runkosarjassa peräti 601 ottelussa tehoin 23+59=82. Uran 31 pudotuspeliottelua eivät ole tuoneet tehoja.

Jotain Pukan uran pituudesta kertoo se fakta, että taisteleva peruspakki voitti uransa ensimmäiset aikuisten SM-mitalit keväällä 2001 ja 2002. Kaulaan ripustettiin silloin Liigan hopeat Tapparan väreissä.

Lisäksi 36-vuotias peruspakki on toisen lajin maailmanmestari. Pukka voitti Rullaleijonien joukkueessa rullakiekon MM-kultaa Tsekissä vuonna 2014. Suomen ja Slovakian vuoden 2015 ja 2017 kisoissa palkintokaappiin tarttuivat MM-hopeat.