Helsingin Jokerit aloittaa 3. syyskuuta seurahistoriansa kuudennen kauden KHL:ssä. SuomiKiekko-sivusto käy läpi seuran lähtökohtia perinteisessä kausiennakossa.

Lähtökohdat kauteen ovat kiinnostavat: KHL-seura oli varsinkin keväällä otsikoissa omistajakuvioiden ja niistä aiheutuneen kritiikin takia. Seuran Venäjältä tullut rahoitus on herättänyt jo pitkään kritiikkiä – tuore omistajanvaihdos vain kiihdytti epäilyjä.

Jokerit on samalla koonnut tulevalla kaudelle varsin iskukykyisen joukkueen. Lauri Marjamäellä alkaa toinen kausi joukkueen peräsimessä – huippuvalmentaja saa käsiinsä huomattavasti viime kautta suomalaisemman joukkueen. Riittääkö kokeneet leijonanimet KHL:n kärkisijoihin? Se on kysymys, joka määrittelee tulevan kauden menestyksen.

Kaikki vahvistukset sekä joukkueen tuore pelaajalista löytyy artikkelin lopusta.

Vahvuudet:

Jokerit vaikutti varsinkin viime kaudella melkoiselta muukalaislegioona, kun katsoi seuran pelaajalistaa. Kesällä tähän on tullut muutos: esimerkiksi Henrik Haapala, Petri Kontiola, Veli-Matti Savinainen, Mikko Lehtonen ja Antti Niemi ovat kaikki uskottavia vahvistuksia – ja ennen kaikkea suomalaisyleisöä kiinnostavia nimiä.

Marjamäki saa rakenneltua varsin mainiot ylivoimat KHL-tasolle. Varsinkin pakistosta löytyy tulivoimaa ja osaamista. Esimerkiksi pakkipari Mikko Lehtonen – Sami Lepistö on mihin tahansa eurooppalaiseen seuraan kova duo. Jos viime kaudella ryhmän erikoistilanteet sakkasi pahasti kevään pudotuspeleissä, on täksi kaudeksi tarjolla melkoinen määrä tulivoimaa ja taitoa.

Jokerit vaihtoi peliasujensa väriä tulevalle kaudelle.

Heikkoudet:

Jokereiden kokoonpanossa katse kääntyy väkisinkin sentteripuoleen. Peter Reginin viime kausi oli vaisu – kapteenin pistää pystyä nostamaan tasoaan palkkanauhansa tasolle. Kontiola on mainio lisä – mutta onko hänkään enää KHL-tasolle ykkössentteri?

Joukkue saa laidoille paljon osaamista – esimerkiksi Nicklas Jensen on KHL:ään yhä loistopelaaja. Myös Haapalalla on saumat ponnahtaa Jokereissa seuraavalle tasolle. Sentteriosaston pitää pystyä ruokkimaan laitureita, jotta Helsingissä voidaan haaveilla menestyksestä.

Jokerit on vahvistunut kesällä kiinnostavilla nimillä. Kuva: Pekka Rautiainen/Jokerit

Näin käy:

Jokereiden menestys määritellään pitkälti kevään pudotuspeleissä. Joukkue on hyytynyt tosipeleissä niin monta kertaa, ettei mainio runkosarja lohduta enää Helsingissä. Konferenssijako laittaa Jokerit tiukkaan asemaan: onnistuneen kauden edellytys on, että Jokerit pystyy kaatamaan SKA:n tai TsSKA:n tähtiniput. Se on mahdollista, mutta se vaatii Marjamäen suojateilta täydellistä onnistumista.

Jokereilta löytyy rutiinia ja taitoa melkoisesti. Ryhmä sijoittuu runkosarjassa läntisen konferenssin neljän parhaan joukkoon. Sen jälkeen mitataan kunnolla joukkueen kantti.

Jokereiden tuore joukkue:

[table id=23 responsive=”collapse”/]