Uransa päättänyt Leijonien MM-kultapuolustaja hyppää suoraan valmennushommiin!

Pelaajauransa tähän kauteen Rauman Lukossa päättänyt vuoden 2011 MM-kultajoukkueen puolustaja Janne Niskala hyppää valmennushommiin jo tulevalla kaudella.
37-vuotias Niskala siirtyy Lukon A-nuorten apuvalmentajaksi yksivuotisella sopimuksella. Seuran urheilujohtaja Kalle Sahlstedt pitää kokeneen ammattilaisen saamista osaksi juniorivalmennusta isona asiana koko raumalaisen kiekkoilun kannalta.
– Tämä on upea juttu meille ja koko organisaatiolle. Niskala on todellinen legenda ja hän on auttanut meitä pelaajapuolella pitkään ja hartaasti. Hän lähtee nyt jääkiekkourallaan kohti uutta polkua ja auttaa jatkossa A-nuoria, Sahlstedt iloitsee seuran kotisivuilla.
– Niskalalla on tuore pelaajakokemus ja hän tuntee hyvin sen loikan, mikä pelaajan on otettava noustakseen A-nuorista Liiga-tasolle. Hän on erittäin arvokas lisä A-nuorten valmennukseen.
Lukon kapteenina kolmen viime kauden ajan toiminut 475 Liiga-ottelun veteraani on kiekkoillut urallaan myös NHL:ssä, AHL:ssä, KHL:ssä sekä Sveitsin ja Ruotsin pääsarjoissa. Ex-puolustaja voitti urallaan MM-kullan lisäksi MM-pronssia (2008) sekä olympiapronssia (2010).
– Uskon, että minulla on pelaajakokemukseni ja opintojeni myötä paljon annettavaa organisaatiolle valmentajana. Olen saanut toimia lukuisten huippuvalmentajien alaisuudessa, joilta on myös paljon hyvää oppia kertynyt. Raumalla juniorivalmennus on todella korkealla tasolla ja täältä on mahdollisuus ponnistaa minne tahansa kun tekee työnsä hyvin, Niskala kommentoi tuoretta pestiään Lukon kotisivuilla.
Valmentajasopimus on yksivuotinen. Koko juttu
#Lukko #JokaPäivä
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Liigasta tutun maajoukkuevahdin pitkä sopimus raukesi – nyt löytyi uusi seura
- Suomalaishyökkääjälle ylistystä – teki vaikutuksen uudessa seurassaan: ”Superurheilija”
- NHL:n ykkösvaraukseksi povattu megalupaus teki valintansa – tässä ensi kauden seura
- Ura ohi – yli 600 NHL-ottelun konkari iskee luistimet naulaan
- Kultaleijona rustasi uuden sopimuksen – pelit jatkuvat ulkomailla
- NHL:ssä pyöräytettiin yli 21 miljoonan dollarin sopimus – välimieskäsittely vältettiin
- JYPin ulkomaalaishyökkääjä lähtee – tässä uusi joukkue!
- Nyt jysähti – NHL muuttuu!
- NHL:ssä iso vaihtokauppa – megalupaava hyökkääjä vaihtaa seuraa!
- Lähde: Tämä NHL-seura yrittää hankkia Jevgeni Kuznetsovin!
- Jättidiili: Carolina Hurricanesin tähtipelaaja vaihtaa NHL-seuraa!
- Nyt jysähti – NHL muuttuu!
- NHL:ssä iso vaihtokauppa – megalupaava hyökkääjä vaihtaa seuraa!
- Lähde: Tapparasta lähtenyt NHL:n ykköskierroksen varaus löysi uuden seuran
- Sopimus julki – tässä Kristian Vesalaisen ensi kauden seura!
- JYPin ulkomaalaishyökkääjä lähtee – tässä uusi joukkue!
- NHL-kolossille tuhti palkkapäivä – yli 8 miljoonan dollarin diili!
- Kaapo Kakon tilanteesta uutta tietoa
- Topi Rönni löysi töitä
- Lähde: Tämä NHL-seura yrittää hankkia Jevgeni Kuznetsovin!