NHL:ssä kuluneella kaudella heikosti esiintynyt puolustaja Julius Honka on vaihtamassa seuraa ensi kaudeksi.

23-vuotiaan Dallas Stars -puolustajan sopimus on katkolla tänä kesänä, eikä hänen uransa ole jatkumassa enää tutuissa maisemissa.

– Näyttää siltä, että Hongan Dallas-saaga päättyy jossain vaiheessa tänä kesänä, paljastaa The Athletic -sivuston toimittaja Sean Shapiro.

Hongan tilanne kävi viimeistään kuluneella kaudella hankalaksi Starsissa. Suomalaispuolustaja pelasi vain 29 ottelua, eikä hän päässyt tositoimiin enää 15. tammikuuta jälkeen.

Heikosta kaudesta huolimatta Honka herättää yhä kiinnostusta NHL:ssä. Stars on saanut jo puheluita muilta seuroilta liittyen Honkaan.