LAHTI. Mestiksen runkosarjan 50 otteluun tehot 36+30=66, näillä maali- ja pistepörssin voitto sekä pelaajien äänestämä sarjan paras pelaaja.

Miro-Pekka Saarelainen (arkistokuvassa) löi itsensä läpi Kiekko-Vantaan paidassa viime talvena uskomattomalla tavalla. Nyt tie vie uuden kerran Liigaan, ja Pelicansiin. Pääsarjassa aiemmin 64 mittelöä tehoin 8+7=15 pelannut hyökkääjä tuntee olonsa mukavaksi Lahdessa.

– Olen viihtynyt joka osa-alueella treeneissä ja kaupungissa. Ei ole mitään valittamista, Liigaa HIFK:ssa ja KooKoossa aiemmin pelannut hyökkääjä sanoo Pelicansin kotihallin kupeessa SuomiKiekko-sivuston haastattelussa.

Saarelainen ei vielä ole ottanut Liigassa sitä steppiä, mitä häneltä ehkä on voinut odottaa. Nyt sellainen saattaa hyvinkin tapahtua, vaikka Lahti ja Pelicans eivät olleetkaan ennakkoon kovin tuttuja.

– Eipä juuri, mitä nyt junnuissa ja HIFK:n liigajoukkueessa olen käynyt pelaamassa täällä. Viime kausi oli tiedossa, moni pelaaja on mennyt täällä eteenpäin.

Sekö Saarelaisen toi mastokaupunkiin?

– Totta kai sekin. Uskon, että täällä pystyy parhaiten kehittymään. Tuossa on tosi hyvä valmennus, se oli yksi isoimpia syitä.

– Uskon, että täällä pystyy parhaiten kehittymään.

Pelicans-luotsi Ville Nieminen ja muu valmennusryhmä kasvatti viime talvena yllättävistäkin nimistä timantteja. Toistakymmentä pelaajaa paiskoi piste-ennätyksensä uuteen uskoon, ja lisäksi esimerkiksi maailmanmestareista maalivahti Jussi Olkinuora suuntasi KHL:ään ja Oliwer Kaski NHL:ään.

– Hyviä ajatuksia hänestä (Niemisestä) totta kai. Entisellä pelaajalla on varmasti näkemyksiä asioista paljon.

Onko Saarelainen muuten koskaan pelannut Niemistä vastaan?

– En muista ainakaan.

Mestiksen merkitys

Palataanpa viime kauteen. Kiekko-Vantaa ei päässyt runkosarjasta jatkoon, vaikka vantaalaislähtöinen hyökkääjä paukutti siinä mielipuoliset 36 maalia ja 66 pinnaa. Mestis toimi Saarelaisen uralla mahdollisesti käännekohtana.

– Koin, että sain Vantaalta sen, mitä menin hakemaan, eli paljon vastuuta. Samalla pystyin kehittämään itseäni. Koin, että menin pelaajana eteenpäin ja itseluottamuskin kasvoi.

– Koin, että menin pelaajana eteenpäin ja itseluottamuskin kasvoi.

Tapahtuiko eteenpäin menemistä muualla kuin kaukalossa?

– Muuallakin kuin kaukalossa, mutta enimmäkseen kaukalossa. Sain aika paljon erilaisia näkemyksiä asioihin. Oli aika hyvä ja opettavainen vuosi.

Nousiko Saarelaisen 66 tehopisteen arvo, kun Kiekko-Vantaa jäi runkosarjaan?

– En minä koe sitä niin. Kyllä minä haluan aina voittaa. Keuruulla pääsi kokemaan mestaruuden. Se on niin hieno juttu, että sen haluaa kokea joka vuosi. Enemmän mennään joukkueen voittojen kautta.

Saarelaisen kaulaan ripustettiin reilu vuosi sitten Mestiksen kultamitali KeuPassa. Liigassa uusi tuleminen odottaa itseään, ja nyt voisi olla sen paikka.

– Kyllä minä koen niin. Aikaisemmin en ehkä ollut niin valmis ja kypsä liigapelaamiseen. Mestis-kaudet tekivät hyvää, kun sain pelata paljon ja löysin omia vahvuuksia takaisin. Niitä pääsi toteuttamaan tosi hyvin. Nyt se on itsestä kiinni, että pystyy siirtämään ne tänne.

Ponnistuslauta

Mestis on kasvattajasarja, ja siinä se on onnistunut viime vuosina mainiosti. Myös Saarelainen painottaa tätä.

– Se on tosi hyvä kasvualusta ja tosi tärkeä sarja.

Kuten mennytkin kausi näytti, ei yksikään joukkue päässyt Mestiksessä helpolla. Esimerkiksi runkosarjan voittaja Hermes romahti laulukuoroon jo puolivälierissä.

– Tosi kovia pelejä ovat jokainen, ihan täysillä pitää jokaisessa pelissä laittaa itsensä likoon. Ei ole helppoja pelejä.

Voisi kuvitella, että Saarelainen oli Mestiksessä erityisen tarkkaan vartioitu pelaaja kovan pistetehtailun takia.

– Se on ihan sama, paljon tekee pisteitä. Silti joutuu aina pelaamaan täysillä. Ei se helppo sarja ole.

– Joutuu aina pelaamaan täysillä. Ei se helppo sarja ole.

Liigassa edellisen kerran kaudella 2016-2017 pelannut hyökkääjä tietää, mistä puhuu. Hänellä on Mestiksestä kokemusta yhteensä 131 ottelun verran. Sarja oli hyvä vaihtoehto, kun liigaportit eivät meinanneet aueta.

– Itse koin aikoinaan, että en ehkä Liigassa olisi päässyt niin paljoa pelaamaan. Halusin pelata isoja minuutteja. Joskus tuntuu ehkä tyhmältä mennä alemmaksi sarjatasolla, mutta minun kohdalla se auttoi pelaajana.

Mitä Pelicansiin?

Mestiksessä urallaan yhteensä 68 maalia kiskoneen hyökkääjän kommenteissa painottuu joukkueen menestyksen merkitys, vaikka hän voisikin onnistuessaan keikkua korkealla myös henkilökohtaisissa tilastoissa.

– Totta kai joukkueena lähdetään menestymään, siinä on CHL:ääkin. Se on minun mielestä hyvä juttu. Ne ovat kovia pelejä. Olen sitä mieltä, että aina pitää lähteä voittamaan.

Miten paljon pisteitä voi odottaa?

– Itse en ole tässä vaiheessa mitään piste- tai muita tavoitteita laittanut. Pyritään kehittymään, ja toki aina haluaa tehdä maaleja ja pisteitä niin paljon kuin pystyy.

– Pyritään kehittymään, ja toki aina haluaa tehdä maaleja ja pisteitä niin paljon kuin pystyy.

Saarelaisen rooli on siis pisteiden takoja.

– Näin minä koen ja haluaisin, että se on. Haluan olla tuloksesta vastaava pelaaja. Aina olen halunnut tehdä maaleja ja pisteitä ylipäätään junnuista lähtien. Sillä autan parhaiten joukkuetta.

– Mutta on olemassa monia muitakin asioita, joilla joukkuetta voi auttaa.

Pelicans rynni viime kaudella Liigan runkosarjassa kolmanneksi, mutta puolivälierässä laulu loppui HIFK:ta vastaan. Koska Kiekko-Vantaan viime talven pistelinko on Mestiksen mestari vuodelta 2018, tietää Saarelainen omasta kokemuksesta sen, mitä voittaminen vaatii.

– No joo, kyllä kyllä. Se KeuPa-kausi oli tosi tärkeä ja hieno kausi. Meillä oli tosi yhtenäinen porukka, kaikki puhalsivat yhteen hiileen. Sitä kautta menestystä rupesi tulemaan. Muistan, kun tiesimme vaikka päätöserässä 0-3-häviötilanteessa, että tulemme ohi ja voitamme.

Saarelainen kuulostaa kuin keneltä tahansa muulta lähivuodet Pelicansin kokeneelta pelaajalta. Joukkueessa ei ole ollut montaa timanttisinta tähteä, mutta kausi toisen perään lahtelaisjoukkueesta on sellaisia kasvanut.

Joukkue pääsee näyttämään kyntensä kaukalossa seuraavan kerran loppukesästä alkavalla CHL-taipaleellaan.

– Ne ovat tietenkin vähän erilaisia pelejä. Kyllä minä ainakin odotan CHL:ää innolla, ja koko kautta ylipäätään.

Perjantaina Pelicansilla alkaa loma. Tai siis omatoiminen jakso. Saarelainen korjaa toimittajan ”loma”-sanan.

– Ei se mitään lomaa sinänsä ole. Yhtä kovaa se on kuin tähänkin mennessä.

Pussinokkien kopissa vallitsee hyvä tekemisen meininki.

– Hauskaa on ollut, jokainen painaa kovasti hommia. Se on tässä vaiheessa aika tärkeää.