Nuorten Leijonien maailmanmestari herättää valtavaa kiinnostusta: peräti 29 NHL-seuraa haastatteli!
Kuva: Ilari Isotalo
Vuodenvaihteessa Nuorten Leijonien paidassa MM-kultaa voittanut Ville Heinola on parhaillaan Buffalossa, jossa järjestetään NHL Combine-testileiri tulevan varaustilaisuuden suurimmille lupauksille.
18-vuotias Lukko-puolustaja kuuluu ikäluokkansa kärkilahjakkuuksiin ja kiinnostus onkin ollut sen mukaista: peräti 29 NHL-seuraa on haastatellut tällä viikolla suomalaista.
– Hyvältä tuntuu, kun oli noin paljon kiinnostuneita seuroja. Suurimmaksi osaksi kysyttiin ensin taustoja ja sitten vahvuuksia ja heikkouksia. Mitä pitää kehittää ja mitä pitää tehdä, että pääsee NHL-tasolle, hän kertoi NHL:n suomenkielisille sivuille Buffalossa.
Heinolan mukaan hänen vahvuutensa ovat kiekollisessa pelissä, kiekon liikuttamisessa ja pelin lukemisessa. Myös kehityskohteet ovat selvillä.
– Isoin juttu kesällä on saada lisää voimaa. Tietenkin sillä tavalla, ettei menetä nopeutta. Luistelua pitää parantaa, että sen saa tarvittavalle tasolle, nuori pakki arvioi.
Tulevan kauden pelipaikka on vielä toistaiseksi hämärän peitossa.
– Pitää draftin jälkeen miettiä sitten kunnolla, että mitä teen. Katsotaan, mitä siellä ja sen jälkeen tapahtuu, hän pohtii.
NHL:n varaustilaisuus järjestetään Vancouverissa 21.-22. kesäkuuta.
LUE MYÖS: Yllättävä ratkaisu! Jack Hughes jätti NHL-fysiikkatestit väliin: ”En ole harjoitellut”
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Suomalaisvahdille uusi NHL-sopimus!
- Aleksandr Ovetškinin ura jatkuu
- NHL:ssä suomalaiskauppa: Olli Määttä vaihtaa seuraa
- SM-liigaa koskenut tutkinta päätökseen – tässä tulos
- Ilveksessä iso muutos – johtohahmo lähtee
- Kavala offer sheet -tarjous julki NHL:ssä – ”Likainen temppu”
- Patrik Laineen ympärillä paljastui uusi NHL-käänne
- Nyt se varmistui – tässä on Edmontonin uusi ykkösvahti NHL:ssä!
- Jättitaakka pois – Edmonton rysäytti ison kaupan NHL:ssä!
- Nyt jysähti – Leijonien MM-kultasankari siirtyy NHL:n huippuseuraan!
- Antti Pennanen: raskas henkilökohtainen paljastus – “En jaksa enää”
- Ei jatkoa NHL:ssä – Dallas Stars hylkäsi suomalaisen
- Sveitsi jää taakse – luottosentteri palaa Liigaan
- TSN: Suomalaisjytky Floridassa – ratkaisu voi tulla jo tänään
- Aleksander Barkovin Florida teki yllättävän NHL-kaupan – iso muutos alkaa
- Täyskäännös NHL:ssä – Jesperi Kotkaniemen kohtalo meni päälaelleen viime hetkellä
- Pistetykki lähti KalPasta – uusi seura käytännössä selvillä
- NHL:ssä jysähti jättikauppa – Vegas Golden Knights myi kovimman maalitykkinsä!
- Leijonien tehopuolustajalle tyly uutinen – lähtopassit SHL:ssä: ”Emme näe käyttöä”
- Matias Maccellin seura NHL:ssä vaihtuu