Tapio Suominen: ”Kakossa jotain samaa kuin Koivussa, Lehtisessä ja Peltosessa”
Kaapo Kakko on ihastuttanut suomalaisia meneillään olevissa jääkiekon MM-kisoissa. Vasta 18-vuotias hyökkääjä on viimeistellyt jo kuusi maalia ja antanut päälle yhden maalisyötön. Hän on tässä vaiheessa turnausta Suomen paras pistemies.
Pitkän linjan urheilutoimittaja Tapio Suominen on seurannut MM-kiekkoa vuosikymmenten ajan. Kakon rakettimainen nousu koko kansan puheenaiheeksi tuo Suomiselle mieleen Leijonien legendaarisen kultajoukkueen.
– Kyllähän silloin 1995, kun Suomi voitti maailmanmestaruuden, vaikkei ihan noin nuorista kavereista [kuin Kakko] ollutkaan kyse, Suominen sanoi SuomiKiekko-sivustolle peliyhtiö Nopeampi.comin järjestämässä MM95 Lounge -kisakatsomossa.
– Siellä oli Saku [Koivu], Peltosen Ville ja Lehtisen Jere. Vaikka maailmanmestaruus voitettiin, en usko että kukaan osasi ennakoida, miten huimat urat nämä kaverit tahoillaan tekevät.
Koivu päätyi Montreal Canadiensin kapteeniksi ja hän pelasi urallaan 1124 NHL:n runkosarjaottelua. Lehtinen pelasi Dallas Starsissa 875 NHL:n runkosarjaottelua ja voitti Stanley Cupin. Peltonenkin kävi NHL:ssä, mutta ennen kaikkea hän teki mittavan uran Euroopassa.
– Niihin saavutuksiin Kaapolla on vielä matkaa, tottakai, Suominen sanoi.
– Poika on 18-vuotias. Mutta on siinä sellainen aihio kyllä, että on hyvin mielenkiintoista nähdä kesän drafti ja tietysti sitten sen jälkeen, että hyppääkö NHL:ään heti ensi syksynä. Voisin kuvitella, että hyppää. On mielenkiintoista seurata hänen uraansa siitä eteenpäin.
Kakko kilpailee kesän draftissa ykköspaikasta Yhdysvaltain Jack Hughesin kanssa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kavala offer sheet -tarjous julki NHL:ssä – ”Likainen temppu”
- Patrik Laineen ympärillä paljastui uusi NHL-käänne
- Nyt se varmistui – tässä on Edmontonin uusi ykkösvahti NHL:ssä!
- Jättitaakka pois – Edmonton rysäytti ison kaupan NHL:ssä!
- Nyt jysähti – Leijonien MM-kultasankari siirtyy NHL:n huippuseuraan!
- Jymykäänne: Carolinalle karmea isku – NHL-tähti loikkasi vihollisen leiriin
- Kasperi Kapasen NHL-osoite on nyt selvillä – palkka tuplaantui!
- Tässä NHL:n vapaiden markkinoiden merkittävimmät sopimukset
- NHL:n tähtivahti vaihtaa seuraa – Sergei Bobrovski allekirjoitti jättidiilin
- Matias Maccelli: uusi NHL-seura löytyi nopeasti
- Antti Pennanen: raskas henkilökohtainen paljastus – “En jaksa enää”
- Ei jatkoa NHL:ssä – Dallas Stars hylkäsi suomalaisen
- Sveitsi jää taakse – luottosentteri palaa Liigaan
- TSN: Suomalaisjytky Floridassa – ratkaisu voi tulla jo tänään
- Aleksander Barkovin Florida teki yllättävän NHL-kaupan – iso muutos alkaa
- Täyskäännös NHL:ssä – Jesperi Kotkaniemen kohtalo meni päälaelleen viime hetkellä
- Pistetykki lähti KalPasta – uusi seura käytännössä selvillä
- NHL:ssä jysähti jättikauppa – Vegas Golden Knights myi kovimman maalitykkinsä!
- Leijonien tehopuolustajalle tyly uutinen – lähtopassit SHL:ssä: ”Emme näe käyttöä”
- Matias Maccellin seura NHL:ssä vaihtuu