Tanska – USA: ei luokkaretkellä
MM-kisat
Tanska – USA
Lauantai 18.05 klo 13:15
Lauantain toinen iltapäiväpeli on Tanska – USA, joka toimii käytännössä A-ryhmän vedenjakajana puolivälieriin pääsystä. Tanska on tähänastisista otteluista saanut kasaan viisi pistettä, kun USA on puolestaan kiinni puolivälieräpaikassa kahdeksalla pisteellään. USA on materiaaliltaan valovuoden edellä, mutta Suomea vastaan Tanska näytti pystyvänsä ainakin ajoittain pysymään parempiensa vauhdissa. Parhaisin joukkueisiin on kyllä vielä ratkaiseva tasoero.
Pisteensä Tanska on saanut murskaamalla Iso-Britannian ja voittamalla Ranskan voittolaukauskilpailun jälkeen. Joukkueen tehomies on tähän asti ollut Washington Capitalsin Lars Eller, mutta hän matkusti kesken kisojen kotiin loukkaantumisen takia. Kyseessä on ikävä suonenisku, sillä Tanskan joukkuella ei ole huippulaatua kovin leveästi.
USA vaelsi kisojen avauksessa varjojen mailla, mutta on sen jälkeen ollut pisteidensä arvoinen. Leijonia vastaan joukkue otti hieman kyseenalaisen jatkoaikavoiton, mutta kaikki lasketaan. Tanskaa vastaan USA on toki jättisuosikki, mutta asenteen pitää olla mukana eikä liikkeellä saa olla luokkaretkimentaliteetilla.
Vetosuositus
Tässäkin ottelussa tekee mieli lähteä mukaan maalintekijäveto edellä. Jack Eichel ei ole vielä näissä kisoissa maaleilla juhlinut, mutta Buffalo Sabresin kapteeni on ollut kisoissa hyvällä jalalla. Mies on kova pistenikkari ja kyllä se maalikin sieltä vielä tulee. Vetosuositus on Jack Eichel tekee ottelussa maalin kertoimella 2,30.Lunasta paras tarjous in kautta!
Lyö vetoa esimerkiksi otteluun Tanska – USA ja kohteeseen veto ”Jack Eichel tekee ottelussa maalin”. Jos Eichel tekee maalin, saat 230 euroa riskittömän 100 euron vedon avulla. Jos Eichel ei tee maalia, saat panoksen takaisin 100€ asti. Voit lyödä myös pienemmän riskittömän vedon (min. 10€). Jos et halua lyödä riskitöntä vetoa, voit lunastaa myös 200% talletusbonuksen. Näin saat esimerkiksi 20€ talletuksella heti 60€ pelirahaa. Tallettamalla 100€ saat maksimibonusrahan 200€. Lyö riskitön 100€ veto näin:- Avaa pelitili ja tee talletus.
- Lyö veto riskittömästi 100€ asti.
- Jos vetosi häviää, saat rahat takaisin.
Katso matsi suorana lähetyksenä ilmaiseksi!
TV näyttää laajasti huippu-urheilua. Pääset katsomaan esimerkiksi kaikki jääkiekon MM-kisojen ottelut, joten myös tämä ottelu on katsottavissasi ilmaiseksi. Pelitililläsi pitää olla rahaa tai veto lyötynä viimeisen 24h aikana, jotta näet pelit. Kun otat vihjeen talteen, pääset siis heti myös pelin ääreen! Lisäksi näet myös esimerkiksi La Ligan, Ranskan Ligue 1:n, Bundesligan, Serie A:n ja FA Cupin matseja. Lisäksi esimerkiksi tennis ja NBA ovat saatavillasi, kun käytät TV:tä. [inline-text-ad text=”Katso MM-kisat suorana” odds=”2.30″ cta=”LUNASTA TARJOUS” url=”http://dspk.kindredplc.com/redirect.aspx?pid=44408&bid=33974″]LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Juhamatti Aaltonen latasi MTV:llä – tässä Liigan musta hevonen: ”En olisi yllättynyt, vaikka olisivat kärkinelikossa”
- Tappara voi menettää timanttinsa – NHL:stä tuli tyly viesti
- Suomalaistähdelle iso kunnianosoitus Ruotsissa – valittiin joukkueensa kapteeniksi
- Eeli Tolvaselle miljoonadiili NHL:ssä – tässä uusi seura!
- Liiga-kausi 2026-27: Ottelut, tulokset, sarjataulukko, tv
- Jokerien huippuhankinnalta suora viesti Sportin faneille: ”Tuskin missään muualla…”
- Jokerien Liiga-paluu päättyi katkerasti – nyt puhuu kapteeni
- Näkökulma: Jokereiden suurimmat heikkoudet näkyivät heti avauspelissä
- Näillä ketjuilla Jokerit palaa Liigaan – heti ongelmia!
- Liiga alkaa tänään – neljä merkittävää sääntömuutosta!
- Liigan kausiennakko – sijat 13-17: nämä joukkueet putoavat B-sarjaan
- Urheilucast: Oula Palve kiinnostaa Liigassa – kaksi joukkuetta kintereillä
- Uskomaton taso – tässä ovat Liigan TOP 5 -maalivahdit!
- Käsittämätön määrä tulivoimaa! Tässä ovat Liigan TOP 5 -hyökkääjät
- IL: Jokerien Liiga-konkari lähtee – yllättävä joukkue!
- Suuria kehitysaskeleita ja kokeneita konkareita – tässä ovat Liigan TOP 5 -puolustajat!
- IS: HIFK:n tähtihankinta lataa suorat sanat – ”Jokereihin en olisi mennyt”
- Urheilucast: Kova nimi on jälleen vapaana Liigassa – ”Puhelimessa on äänet päällä”
- Liigan kausiennakko – sijat 5-8: Päättyykö Kärppien nolo räpiköinti vihdoin?
- Liigan kausiennakko – sijat 9-12: Loppuuko Raimo Helmisen voittokulku?