Suomi noussut MM-kisojen haastajasta mestariehdokkaaksi – ”Joukkuekin alkaa uskoa”
Suomi lähti jääkiekon MM-kisoihin selkeänä altavastaajana. Nyt tilanne on muuttunut.
Siinä missä kisojen alla muut kiekon suurmaat tiedottivat kilvan uusista NHL-vahvistuksistaan, Leijonien suhteen oli hiljaista. Lopulta Suomi ei saanut joukkueeseen yhtään tähtiluokan pelaajaa rapakon takaa. Jopa KHL-pelaajien suhteen oli vaikeaa.
– Suomi tosiaan lähti [turnaukseen] haastajana. Minulla on sellainen mielikuva, että sellainen asetelma suomalaiselle urheilijalle ja suomalaiselle joukkueellekin sopii, pitkän linjan urheilutoimittaja Tapio Suominen sanoi SuomiKiekko-sivustolle peliyhtiö Nopeampi.comin järjestämässä MM95 Lounge -kisakatsomossa.
Suomi kuitenkin voitti Kanadan sekä Slovakian ja piti Yhdysvaltojakin tiukilla. Ennen alkulohkon viimeistä peliä Leijonilla on kuudesta ottelustaan kasassa viisi voittoa ja yksi jatkoaikatappio. Lohkovoitto on omissa käsissä.
– Nyt tilanne on hiukan muuttunut, mutta toisaalta voisin kuvitella että henkisellä puolella on tapahtunut aika paljon kasvua. Luulen, että joukkue alkaa tykönään uskoa siihen, että ”me voimme menestyä tässä turnauksessa ja mennä jopa päätyyn asti”, Suominen arvioi.
Suomi on varmuudella lohkon ykkönen tai kakkonen. Puolivälierissä vastaan tulee Tshekki, Ruotsi tai Sveitsi.
– Pitää muistaa, että sitten kun mennään pudotuspeleihin, siellä on neljä laatujoukkuetta naapurilohkossa. Sitten se on taas niin kuin se on aina ollut: yhden pelin playoff. Se voi periaatteessa mennä ihan miten vain, Suominen mietti.
– Siellä on se nelikko, joka sieltä tulee, niin sen nyt tietää, että vastaan tulee hyvä joukkue joka tapauksessa. Mutta juna on mielestäni tällä hetkellä raiteillaan.
Suomen viimeinen alkulohkopeli on tänään tiistaina Saksaa vastaan. Ottelu alkaa kello 13.15.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kavala offer sheet -tarjous julki NHL:ssä – ”Likainen temppu”
- Patrik Laineen ympärillä paljastui uusi NHL-käänne
- Nyt se varmistui – tässä on Edmontonin uusi ykkösvahti NHL:ssä!
- Jättitaakka pois – Edmonton rysäytti ison kaupan NHL:ssä!
- Nyt jysähti – Leijonien MM-kultasankari siirtyy NHL:n huippuseuraan!
- Jymykäänne: Carolinalle karmea isku – NHL-tähti loikkasi vihollisen leiriin
- Kasperi Kapasen NHL-osoite on nyt selvillä – palkka tuplaantui!
- Tässä NHL:n vapaiden markkinoiden merkittävimmät sopimukset
- NHL:n tähtivahti vaihtaa seuraa – Sergei Bobrovski allekirjoitti jättidiilin
- Matias Maccelli: uusi NHL-seura löytyi nopeasti
- Antti Pennanen: raskas henkilökohtainen paljastus – “En jaksa enää”
- Ei jatkoa NHL:ssä – Dallas Stars hylkäsi suomalaisen
- Sveitsi jää taakse – luottosentteri palaa Liigaan
- TSN: Suomalaisjytky Floridassa – ratkaisu voi tulla jo tänään
- Aleksander Barkovin Florida teki yllättävän NHL-kaupan – iso muutos alkaa
- Täyskäännös NHL:ssä – Jesperi Kotkaniemen kohtalo meni päälaelleen viime hetkellä
- Pistetykki lähti KalPasta – uusi seura käytännössä selvillä
- NHL:ssä jysähti jättikauppa – Vegas Golden Knights myi kovimman maalitykkinsä!
- Leijonien tehopuolustajalle tyly uutinen – lähtopassit SHL:ssä: ”Emme näe käyttöä”
- Matias Maccellin seura NHL:ssä vaihtuu