MM-kisat
USA – Slovakia
Perjantai 10.05 klo 21:15

Perjantaina myös kisojen isäntämaa Slovakia aloittaa oman urakkansa. Vastaan isännille tulee huippunimekäs USA. Ottelussa tullaan mittaamaan Slovakian ylpeys ja kotiyleisön tuki – vastassa on absoluuttista huippua edustava USA, jonka motivaatiosta ja valmiudesta voi tosin esittää erinäisiä arvauksia. Molemmat joukkueet tulevat lähipäivinä pelaamaan Leijonia vastaan, joten tämä ottelu kiinnostaa myös meikäläisiä. Ottelu lähetetään luonnollisesti myös TV:stä.

Slovakia ei ole enää takavuosien tasolla. Maan parasta aikakautta MM-kisoissa oli 2000-luvun alku. Kultaa Slovakia voitti vuonna 2002. Slovakialaisille sattui vielä valonpilkahdus vuonna 2012, jolloin se saavutti Suomen ja Ruotsin yhteiskisoissa hopeaa. Viimeisenä viitenä vuotena slovakit eivät ole päässeet edes jatkopeleihin, eli terävimmästä kärjestä ollaan valuttu jo melko kauas. Joukkueella on tänä vuonna sentään enemmän NHL-vahvistuksia kuin Leijonilla. Mukana on myös Liigasta tuttu Kärppien keskushyökkääjä Michal Kristof. Lyhyesti tiivistettynä Slovakian akilleen kantapää on hyökkäyskaluston laatu.

USA:n joukkue on Patrick Kanen johdolla turnauksen laadukkaimpia. Suomalaisia kiinnostanee myös huippulupaava Jack Hughes, joka kisailee Kaapo Kakon kanssa kesän ykkösvarauksesta NHL:ään. Pelkästään tasoerolla mitaten jenkit ovat jättisuosikkeja otteluun. Vetomarkkinat ovat pudottaneet USA:n kerrointa sitä mukaa, kun joukkueen nimilista kisoihin on täydentynyt. Kertoimet ovat menneet suorastaan vaarallisen alas, sillä aina on pieni mahdollisuus, että maailmantähdet saapuvat areenalle kuvaannollisesti housut kintuissa. Jos asiat lähtevät liikkeelle huonosti, voi laivan kääntäminen ajoissa olla kovin työlästä.

Vetosuositus

Laitetaan roposet likoon sen puolesta, ettei USA ole alusta asti ihan satasella mukana ja annetaan isännille mahdollisuus. Lykätään Slovakialle kolme maalia eteen, eli kahden maalin tappiolla ollaan vielä vedon voittajia. Vetosuositus on siis Alkutilanne 0-3, Slovakia kertoimella 1,68.

Nappaa 100€ riskitön veto ja tienaa:

1. Siirry ille TÄSTÄ.
2. Avaa pelitili ja tee talletus.
3. Lyö veto otteluun USA – Slovakia ja kohteeseen veto Alkutilanne 0-3, Slovakia. Jos Slovakia voittaa ottelun, pelaa tasan tai häviää korkeintaan kahdella maalilla, saat 168 euroa riskittömän 100 euron vedon avulla. Jos USA voittaa ottelun vähintään kolmella maalilla saat panoksen takaisin 100€ asti. Voit lyödä myös pienemmän riskittömän vedon (min. 10€).